Ensimmäinen Suomen lasten metsäretkipäivä kannustaa viemään lapsia metsään

Makkaranpaistoa Vantaan koululaisten metsäviikolla 2012. Kuva: Vilma Issakainen

Suomessa pitää jokaisen lapsen päästä edes kerran lapsuudessaan metsäretkelle. Luontosuhde voi syntyä ja kehittyä vain luonnossa oleilemalla ja liikkumalla. Lapsi voi tarvita aikuisen apua metsään päästäkseen.

Suomen lasten metsäretkipäivän idea on syntynyt luonnossa liikkumiseen ja lajintunnistukseen liittyvän tutkimus- ja opetustyön myötä. Tutkimuksissa on havaittu, etteivät kaikki lapset ja nuoret ole kouluaikanaan käyneet metsässä kertaakaan. Oppiiko tällainen lapsi, miten riippuvaisia me ihmiset olemme luonnonvaroista ja luonnon hyvinvoinnista? Jo tavallisimpien lajien tunnistus luo pohjaa ymmärrykselle luonnon prosesseista ja ihmisen vuorovaikutuksesta luonnon kanssa.

Suomen lasten metsäretkipäivän suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tapahtumaa organisoi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos.

Espoolaisopettaja, ilmoita luokkasi koululaisten metsäviikolle!

Ilmoittautuminen Espoon 5.-6. luokkien metsäviikolle on avautunut. Syyskuussa järjestettävässä tapahtumassa oppilaat pääsevät tutustumaan metsänhoitoon, metsäluonnon monimuotoisuuteen, metsäalan asiantuntijoihin ja metsäisiin harrastuksiin, kuten partioon, 4H:hon sekä metsästykseen ja riistanhoitoon. Mukaan mahtuu noin 40 ryhmää, lähes 1 000 oppilasta.

Tapahtuma, jonka teemana on talousmetsän kierto, järjestetään nyt 15. kertaa. Metsäviikolla on vieraillut noin 13 000 koululaista vuodesta 2002 alkaen. Sen järjestelyissä on Suomen Metsäyhdistyksen lisäksi 20 muuta metsässä toimivaa organisaatiota.

 


Suomen lasten metsäretkipäivä

Video Espoon koululaisten metsäviikosta 2013

Espoon koululaisten metsäviikko 2016


 

Kirjoita kommentti