Metsä Tissue – Suomen suurin runokustantaja?

Rakkausrunoteeman mukaan kuvitettua WC-paperia kesältä 2017. Kuva: Metsä Tissue

WC-papereita on tavattu koristella monenlaisilla asioilla, lähtien epäsuosituista poliitikoista. Yhden ennätyksen tällä alalla on tehnyt Metsä Tissue – mutta vain Suomessa myytäville Lambi-WC-papereille.

Metsä Tissue päätti painaa WC- ja talouspaperiin rakkausaiheisia runoja. Suosittu teema jatkuu nyt jo viidettä vuotta.

Vuosien aikana rakkautta on käsitelty pehmopaperilla monelta kantilta: on etsitty pieniä rakkauden tekoja ja lyhyitä elämäntarinoita, mietitty miltä rakkaus tuntuu ja kirjoitettu pieniä, suuria rakkaustarinoita.

Kevään 2016 aikana koottiin sanomattomia rakkauden tarinoita sekä nykyisille että menneille rakkaille. Tarinoita on kerätty aivan tavallisilta suomalaisilta sosiaalisen median kautta ja julkaistavaksi päätyi tänä kesänäkin kaikkiaan 52 eri runoa.

”Luullakseni olemme Suomen suurimpia runokustantajia”, sanoo Metsä Tissuen Lambi-tuoteperheen brändijohtaja Hanna Jokitöyrä.

WC-paperin käyttö ja siihen kohdistuvat odotukset ovat eri maissa hyvin erilaisia ja pehmopapereiden markkinat ylipäätään ovat hyvin paikallisia – myös siksi, että pehmopapereita ei kannata kuljettaa kovin pitkiä matkoja niiden ilmavuuden takia.

Pehmeys on erittäin tärkeä kriteeri etenkin Pohjoismaissa. Metsä Tissue tutkii pehmopapereidensa pehmeyttä saksalaisessa CCT-tutkimuskeskuksessa.

Haasteena pehmeyden tavoittelussa on, että sitä ei voi tehdä kestävyyden kustannuksella, joka on myös tärkeä ominaisuus.

Rakkausrunoteeman mukaan kuvitettua WC-paperia kesältä 2017. Kuva: Metsä Tissue
Kuva: Metsä Tissue

Kirjoita kommentti