Syksy | Talvi | Kevät | Kesä

TALVI Talviuni Karhun lisäksi Suomessa talviunta nukkuvat mäyrä ja supikoira. Sen sijaan siili ja lepakot horrostavat. Talvihorroksessa ruumiinlämpö laskee huomattavasti, ei kuitenkaan esim. siilillä alle + 4°C. Jääkarhut eivät yleensä nuku talviunta, koska hylkeitä ja kalaa riittää yllin kyllin vuoden ympäri. Myöskään lämpimien seutujen karhut eivät nuku. Talviuni säästää energiaa. Karhun ruuansulatus ei ole yhtä tehokas kuin märehtijöiden tai jänisten, jotka saavat tarvitsemansa ravinnon talvella puun kuoria kaluamalla. Toisaalta karhu ei ole kovin näppärä metsästäjä vaan se syö lähinnä haaskoja, joita ei yleensä koskaan ole tarpeeksi. Syksyllä vararavintoa kertyy karhun ihon alle, vatsaonteloon, munuaisten ympärille ja suoliliepeeseen. Tyhjäkin pesä on lämpimämpi kuin ulkoilma. Tiheä turkki ja ihonalainen rasvakerros vähntävät lämmönhukkaa. Ruumiinlämpö vaihtelee unessa rytmisesti. Se on muutaman asteen alhaisempi kuin hereillä ollessa. Imettävän emon ruumiinlämpö on korkeampi kuin ei imettävän. Nukkuvan Karhun sydämen lyöntitiheys on kesällä n. 40 x min. ja se laskee talviunen syventyessä jopa 8 x min. Nukkuvan karhun verenkierto keskittyy tärkeimpään eli sydämen, keuhkojan ja aivojen verenkierroksi. Nukkuva karhu ei virtsaa. Karhun mahalaukun rakenne on sopeutunut talvipaaston aikaiseen kutistumiseen. Talviunen aikanakin suolistoon kertyy eritettä, jonka karhu poistaa vasta keväällä. Nukkuva karhu Talviunta nukkuva karhu ei ole herkkäuninen. Se nukkuu useimmiten kyljellään "kerällä" ja saattaa talven mittaan nostaa päätä ja höristellä korviaankin, mikäli pesän lähellä kuuluu outoja ääniä. Mikäli ympäristö on rauhallinen, karhu voi nukkua lähellä asutustakin esim. Pudasjärven Sarakylässä on ollut karhunpesä kahden kilometrin päässä talosta ja alle kahden km:n päässä Värriön tutkimusasemasta karhu nukkui talven sähköaggregaatin unettavassa jumputuksessa. Yleensä karhu ei poistu pesästään talven aikana. Rasvaravinnon loppuminen tai leuto sää voivat joskus herättää karhun kesken unien. Todennäköisin "herätyskello" on pesään tihkuva lumen sulamisvesi. Joskus uninen karhu joutuu siirtymään esim. kuusen alle ns. korjuupesään varsinaiseen pesään tippuvia vesiä suojaan. Satava lumi peittää nopeasti karhun jäljet ja talviuni voi jatkua. Talviunen kesto vaihtelee talven pituuden mukaan. Se alkaa tavallisesti loka-marraskuussa ja päättyy maalis-huhtikuussa. Korkeasaaren eläintarhassa, missä karhuilla on sisämajoitus, karhut nukkuvat vain satunnaisesti esim. muutaman viikon. Tosin ne ovat selvästi uneliaita talvisaikaan. Talvipesät Pesän tarkoitus on suojata karhua kylmyydeltä. Kaikki tutkitut pesäpaikat on valittu siten, että niihin kasaantuu paljon lunta talvella. Koillis-Lapissa pesät ovat useimmiten itä- ja koillisrinteillä, ettei myöskään kevätaurinko sulata pesää liian aikaisin. Erkki Pulliaisen keräämien tietojen mukaan 70-luvulta 38 talvipesästä 10 oli puun juuristojen alla, 9 muurahaispesässä, kolme kaatuneen puun latvuksen alla, 5 ison kiven alla , kaksi kallioluollissa, kaksi kuusen alinmpien oksien alla, neljä kivilouhikossa ja kolme pesää oli kaivettu maahan. Neljää pesää lukuunottamatta kaikissa karhu oli joutunut kaivamaan maata saadakseen pesäonkalon mieleisekseen.Eristeenä toimii siis maa, kivi, muurahaiskeon ainekset ja puun oksien ympärille ja pesän katolle kasautunut lumi. Pesäonkalossa on yleensä tunneli ennen varsinaista pesäonkaloa. Eräässä pesässä suuaukko antoi itään, kokeus oli 34 cm, leveys 45 cm. Suuaukolta johti loiva n. metrin mittainen tunneli varsinaiseen pesäonkaloon. Pesäonkalon koko oli (korkeus) 52 cm x (leveys) 60 cm x (pituus) 80 cm. kaivamansa kuopan pehmikkeeksi karhu oli tuonut variksenmarjavarvustoa lehtineen. Pehmikkeenä voi olla myös kuusenhavuja tai sammalia, muttei välttämättä mitään. Sama talvipesä voi olla käytössä usein. Karhun pesien välistä pienintä etäisyyttä ei voi arvioida Suomessa, koska karhukantamme on niin pieni. Sen sijaan jääkarhujen pesiä voi olla hyvinkin 1 metrin päässä toisistaan.
Muita talven tapahtumia	Seuraava vuodenaika

Lähteet:

Erkki Pulliainen 1974, Suomen suurpedot. Tammi

Suomen eläimet, Nisäkkäät Weilin&Göös