Tulenteko | Tarinat | Puhdetyöt

Hiisi | Metsänhaltiat | Kettu

KETTU Liian pitkä kettu Asuipa vihreän sinisessä metsässä kettu, joka oli liian pitkä. Sen pää oli suippo ja ovela, sen silmät viirulliset, ja häntä vasta pörheä olikin. Mutta sen selkä oli hyvin, hyvin pitkä. Niin pitkä, että kun se käpertyi nukkumaan ketunkoloonsa, se menikin solmuun, ja tarvittiin Eudokia Hyväntahtoinen solmua avaamaan. Niin pitkä, että kun se vaani saalista pensaan takana, se näkyi molemmilta puolilta pensasta. Kerran se kyllä sai jäniksen kiinni. Se tapahtui siksi, että jänistä alkoi niin hillittömästi naurattaa, että se ei pystynyt juoksemaan pois. Korkealla kallion päällä, metsäjärven rannalla seisoo kettu. Se katselee järvelle. Sen mielestä kauneinta maailmassa on veden välke. Kun se on paikallaan, se ei koe olevansa niin pitkä. - Ei kettu vaan keppi, niin ne sanoivat, toiset ketut, se muistaa. - Et ole enää kettu, rupea kepiksi. Ja se rupesi. Päätti seisoa tässä. Ainakin niin kauan, että tulevat pyytämään takaisin, takaisin ketuksi kettujen joukkoon. Ne sanoivat: - Olemme kyllästyneet ruokkimaan sinua. Ne moittivat sitä siitä, että se oli oli kömpelö ja hidasliikkeinen eikä saanut kiinni saalista. Ja se oli luullut olevansa kaikkien kettujen kaveri. Se oli luullut, ettei se haittaa jos nyt on vähän pitkä, jos vaan muuten on kiltti. (Liian pitkä kettu ja muita metsäsatuja, 1996)
Tämän sivun alkuun	Kettu-sivulle