     
|
|
Nuotiolla
Tulenteko |
Tarinat |
Puhdetyöt
Hiisi |
Metsänhaltiat |
Kettu
|
METSÄNHALTIAT
|
Metsästä uskottiin löytyvän ainakin seuraavia
haltioita:
- Tapio oli metsän kuningas, joka
hallitsi ja hoiti metsää ja sen eläimiä.
Tapiolla uskottiin olevan valta antaa eläimet
metsästäjien saaliiksi tai vapauttaa ne. Tapion
vaimo oli
- Mielikki eli Hongatar, Mielotar
tai Metsän emäntä. Hän antoi onnen pienen
riistan pyyntiin. Tapion tytär oli
Annikki (Tuulikki, Tyyrikki,
Tellervo tai Katrikki) ja poika Nyyrikki
eli Pellervo.
- Metsän väki eli maahiset
olivat pieniä, maan alla asuvia olentoja.
Maahiset muistuttivat menneen ajan ihmisiä,
mutta ne saattoivat näyttäytyä myös eläimen
muodossa. Yleisin hahmo oli muurahainen, ja
muurahaistenpolkuja on pidetty myös metsänväen
polkuina.
- Metsänneito (Metsänpiika,
Metsänneitsyt) näytti edestäpäin ihanalta,
kauniilta naiselta, mutta sen selkä oli kuin
vanhan kuusen naavainen kylki, risukasa tai ihan
ontto. Neito kiusasi erämiehiä ja houkutteli
lemmenleikkeihin, mutta sen ilmestyminen
erätulille tiesi hyvää lintuonnea.
|
|
|
Tämän sivun alkuun
|
Metsänhaltiat-sivulle
|
Lähteet:
Kovalainen & Seppo: Puiden kansa. Kustannus
Pohjoinen ja Periferia Publications, Oulu 1997
Polkuja juurille -oppimateriaalikansio. Maaseudun
sivistysliitto 1997
Virtanen (toim.): Metsänhaltiat. SKS, Tampere 1983
|