Katkelmia Sakari Pälsin novellista Työt ja tekijät kirjasta Tukkimetsistä ja uittopuroilta 1923.

"Metsässä on muuten hiljaista. Siellä hiihtää vain kaksi hakkuumiestä, jotka hukkuvat huomaamattomiksi lumisten puiden sekaan. Miesten toimet näyttävät kovin pieniltä tukevassa ja iäkkäässä metsässä. Niiden pysähtelyssä ja puuhailuissa ei olisi mitään merkille pantavaa, ellei sitä säännöllisesti seuraisi tuollainen metsää hätkähdyttävä ryske".

"Työ käy ihmeteltävän yksinkertaisesti, pannaan pari erityisesti muodostettua teräskappaletta kilkahtamaan, sihahtamaan ja vingahtamaan, ja elävän luonnon isoimmat yksilöt menettävät vastustusvoimansa. Inhimillisen voiman teho tuntuu välittömyytensä vuoksi suurelta. Metsää kumoava puseropukuinen jätkämies on aika pokko luomakunnan keskellä."

"Erämaan alkuperäinen luonto on paljon muuttunut, ja myöskin siellä toimiskeleva mies on tullut toiseksi. Nykyaikanen (siis 1923 toim.huom.) metsänkaataja liikkuu työssään rajoitetummin valtuuksin kuin vanhanajan mies, joka huhtoi kirveineen mielensä mukaan, olipa kysymyksessä kaskenhakkuu, tarvepuun otto tai vaikka vain oravapuun kaataminen. Puutavaran käsittely on nykyään tullut niin monimutkaiseksi, etteivät tavalliset työmiehet osaa omin päin täyttää sen vaatimuksia. Johtajat suunnittelevat yksityiskohtaisesti puiden kaadon ja korjaamisen, ja hakkurit saavat metsään mennessään tarkat työohjeet. Kannon pituus on määrätty, ja sen ylittäminen sakotetaan markalla tuumalta. Saha on täsmällisesti laskettava niihin loviin, jotka mittarit lyövät runkoon. Monta muuta sääntöä on muistettava ja noudatettava.Metsänkaatajain toimiala on supistettu niin ahtaaksi, että sen rajoissa on tilaan vain sahan kulkea."

"Puiden kaataminen on vähäpätöinen asia kaikkeen muuhun metsätöissä suoritettuun työhön verrattuna. Se on kylläkin näkyisä ja vaikuttava, mutta vain muodollisesti ratkaiseva kohta puutavaran käsittelyssä. Hakkurijätkän käsi ja kirves merkitsevät se alkupisteen, josta sitten alkaa pitkä ja puuhakas elinkeinollinen meno."