|
Akatemia lyhyesti
|
Päättäjien Metsäakatemian tavoitteena on lisätä suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin sekä vahvistaa heidän edellytyksiään käyttää metsien tarjoamia mahdollisuuksia yhteiskunnan kehittämisessä.
Keinona on tarjota heille kohtaamispaikka, jossa on mahdollista saada tietoa, luoda kontakteja sekä muodostaa monipuolinen näkemys metsien ja metsään perustuvan hyvinvoinnin tilasta, haasteista ja mahdollisuuksista.
Päättäjien Metsäakatemian toiminta koostuu keskeisille yhteiskunnallisille vaikuttajille suunnatuista kursseista julkaisuineen. Päättäjien Metsäakatemia aloitti toimintansa syksyllä 1996, mistä lähtien on järjestetty vuosittain kaksi kurssia. Kurssin käyneille järjestetään lisäksi erimuotoisia jatkotilaisuuksia.
Monialaista yhteistyötä
Päättäjien Metsäakatemian kursseille kutsutaan keskeisiä poliitikkoja ja virkamiehiä, liike-elämän, etujärjestöjen ja tiedotusvälineiden johtoa sekä tieteen, taiteen, kansalaisjärjestöjen ja kulttuurielämän vaikuttajia; kerrallaan noin 35 osanottajaa.
Metsäakatemian kursseilla pohditaan metsien ja metsään perustuvan hyvinvoinnin tilaa, haasteita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia kokonaisvaltaisesti. Aihepiirit kattavat monipuolisesti mm. metsätalouden, paperi- ja puutuoteteollisuuden, bioenergian, luonnonsuojelun ja metsien virkistyskäytön kysymyksiä. Kysymyksiin perehdytään vuorovaikutteisesti niin seminaarisalissa, metsässä kuin metsäsektorin tuotantolaitoksissa.
Kurssien materiaalit kootaan yhteen julkaisuiksi, joita voi tilata Suomen Metsäyhdistyksestä tai tulostaa Metsäakatemian verkkosivuilta.
Päättäjien Metsäakatemia toimii Suomen Metsäsäätiön sekä maa- ja metsätalousministeriön tuella. Toiminnasta vastaa Suomen Metsäyhdistys. Metsäakatemialle on nimetty neuvottelukunta, jota johtaa valtiosihteeri Raimo Sailas.
Metsäakatemian toimintamalli laajenee kansainvälisesti
Ensimmäinen Päättäjien Metsäakatemian konseptiin perustuva kurssi käynnistyi Tansaniassa huhtikuussa 2012. Lue lisää täältä.
Kotimaan toiminnan ohella Metsäakatemia toteutti vuosina 2003-2004 neljä kansainvälistä Forest Academy Finland -foorumia uusien EU-maiden keskeisille metsävaikuttajille. Saatujen kokemusten perusteella Metsäakatemian "Forest Academy" -viestintäkonsepti tuotteistettiin vientiä varten.
Latvian metsäala osti keväällä 2008 ensimmäisenä asiakkaana Päättäjien Metsäakatemia -konseptin käyttöoikeudet. Latvian Metsäaakatemia aloitti toimintansa syksyllä 2008. (Lue lisää tiedotteesta)
Viestintäkonsepti sisältää mm. tuotteen yksityiskohtaisen käyttöohjeiston ja henkilökunnan koulutuksen.
Costa Ricassa toimiva koulutus- ja tutkimuslaitos CATIE (The Tropical Agricultural Centre for Research and Higher Education) aloittaa Päättäjien Metsäakatemia-tyyppisen toiminnan ensi vuonna Väli-Amerikan maissa.
Kurssilla kommentoitua:
"Suomalaisilla on kaksi luonnonvaraa: puu ja pää. Puupäitä emme kuitenkaan ole."
"Yksimielisyyteen on hyvä pyrkiä, mutta siihen ei ole hyvä koskaan päästä."
|
|
|
|
|  |