Näkökulma

Arvosta arvojani – ja minä arvostan sinun

Kirjoittaja

Maija Kovanen

Kirjoittaja on nuorisoviestinnän suunnittelija.

Kuvat: Erkki Oksanen ja Vilma Issakainen.

Metsä on viime aikoina ollut paljon näkyvillä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa, politiikassa, kulttuuritarjonnassakin: metsä – luonto ylipäätään – ja siihen liittyvät merkitykset ja arvot puhututtavat monia.

Arvot asetetaan monesti vastakkain. Vuoden alussa oli tapaus Ärjänsaari: UPM:n hakkuut, siis puuntuotanto, ja virkistyskäyttö koettiin toisensa poissulkeviksi. Alkukeväästä suurta vastustusta herätti ns. kansallisomaisuutemme yhtiöittäminen ja ideologiset näkemyserot tulivat selvästi esiin: ”Voitot painavat enemmän kuin luontoarvot tai paikalliset elinkeinot.”

Arvot asetettiin vastakkain myös teatteri Kapsäkin Metsän henki -lastenoopperassa, missä metsien hakkuita pidettiin pääsyynä ilmastonmuutokseen ja puiden hakkaajia pahoina – parempi vaihtoehto olisi ollut metsien suojelu.

Viime viikkoina on Helsingin Sanomien palstoilla ollut useita kirjoituksia, joissa puolustetaan metsien muita kuin taloudellisia arvoja. Esimerkiksi Suomen WWF:n toiminnanjohtaja Liisa Rohwederin näkemys (HS 22.6.), että ”Suomen metsien suojelulla on jo kiire”, herätti keskustelua. Riku Rantala puolestaan peräänkuulutti (HS 28.5.) luontomatkailun arvostamista sen sijaan, että tehometsätalous parturoisi lyhytnäköisesti metsiämme.

Suvaitsevaisuus on valttia

Ovatko metsiin liittyvät erilaiset arvot ja käyttömuodot toisensa poissulkevia? Metsäsektorilla ollaan yleisesti sitä mieltä, että ne on mahdollista yhdistää ja työtä sen eteen myös tehdään.

Voi kuitenkin kysyä, onnistutaanko tässä sittenkään kovin hyvin. Ollaanko jossain mahdollisesti epäonnistuttu? Kysymystä ei kannata sivuuttaa olan kohautuksella. Maailmassa, jossa positiivisten tunteiden ja mielikuvien välittäminen saa yhä enemmän painoarvoa, on tilanne huono, jos käteen jää negatiivinen julkisuus ja metsien käytön hyväksyttävyyden kyseenalaistaminen.

Voi myös kysyä, ovatko kaikki arvot oikeutettuja – ja kenellä on niihin oikeus? Onko esimerkiksi minulla oikeutta kohdistaa arvojani ja odotuksia metsiin, joita en itse omista? Jos on, kenen arvot ”voittavat”? Voiko arvot laittaa paremmuusjärjestykseen? Onko olemassa oikeita ja vääriä arvoja?

Jos metsät ovat kansallisomaisuuttamme, kaikkien arvot ovat yhtä oikeutettuja ja kaikilla on niihin oikeus. Ja arvoilla on paremmuusjärjestys, joka näkyy esimerkiksi siinä, että suurin osa metsistämme on talouskäytössä. Toisaalta julkisessa keskustelussa paremmuusjärjestys näyttäisi käänteiseltä: eettisesti ”parempina” arvoina pidetään metsien suojelua, virkistyskäyttöä ja metsien itseisarvon tunnustamista. Oikeita tai vääriä arvoja ei kuitenkaan ole.

Miten sitten tehdä päätöksiä metsien käytön suhteen, jos aina löytyy keskenään ristiriitaisia arvoja? Siinäpä kesälomille pohdittavaa. En tiedä, onko minulla vastausta vielä elokuussakaan, mutta ainakin voisi sanoa, että nykymaailmassa ei kenelläkään ole varaa reagoida omista arvoista poikkeaviin arvoihin vastahyökkäyksellä tai ne täysin sivuuttamalla.

Toivon metsäkeskusteluun ja käytännön toimiin avoimempaa, hyväntahtoisempaa ja arvostavampaa mieltä sekä kompromissihalukkuutta.

 

9 kommenttia “Arvosta arvojani – ja minä arvostan sinun” artikkeliin

Heidi Huotari sanoo:

Olipa hyvä kirjoitus, kiitos tästä. Itse toivoisin metsien ja luonnon olevan meille itseisarvo, ilman niitä ei ole meitäkään. Missä kulkee raja, milloin luontoa on käytetty yli tarpeen, milloin se ei enää voi vastaanottaa enempää, milloin aloitamme tuhoamaan itseämme. Luonto ja eliöstö antaa varmasti meille siihen vastauksen, mutta tapahtuuko se liian myöhään, kun olemme jo ehtineet tehdä jotain korvaamatonta. Tähän, ihan aiheesta nousevaan pelkoon varmasti perustuu moni talousmetsiämme kritisoiva ääni. Päätehakkuista johtuen on jo yksi kansallismarjamme, mustikka, vaarassa. Kun skenaarioita tehdään, olisikin tärkeätä löytää vuoropuhelu eri alan ja asiantuntijoiden kanssa. Valitettavan usein päätöksiä tehdään kuitenkin lyhytnäköisesti ja yhteen teollisuuden haaraan nojautuen. Meillä on uskomaton luonnonvara käytössämme, eikä sitä voi edes suoraan mitata rahassa, koska osa siitä on henkistä ja fyysistä elinvoimaa antavaa. Metsän ja luonnon pitäisi näkyä kansantalouden mittarissa, terveys on rahaa siinä missä muukin ansaintamenetelmä.

http://www.metla.fi/uutiskirje/kv/2013-01/uutissivu-2.html

Maija Kovanen sanoo:

Kiitos kommentista, Heidi! Hyviä pointteja! Tuo varovaisuusperiaate on varmasti sellainen, johon kannattaisi suhtautua vakavasti. Täytyisikö kokonaan muuttaa näkökulmaa millä metsien käyttöä mietitään? Tämä on todella vaikea, mutta samalla mielenkiintoinen aihe, koska mennään aika perimmäisten kysymysten äärelle. Kenen arvot ratkaisevat? Metsien itseisarvo, metsänomistajien arvot vai miten päätöksenteko hoidettaisiin? Vai onko täysin radikaalia ajatella, että olisiko sittenkin eettisesti oikein jos Suomen metsien omistus kuuluisi kaikille suomalaisille – että metsät todella olisivat kansallisomaisuuttamme?

Jarkko sanoo:

Hienoa pohdintaa Maija! Sen verran täytyy kommentoida, että eikö tuolla kansallisomaisuudellamme noin yleisesti ottaen keskusteluissa tarkoiteta valtion maita. Joita siis Metsähallitus hallinnoi. Jokaisen yksityisen metsänomistajan metsäthän ovat omistajansa ”kansallisomaisuutta”.

Risto Ranki sanoo:

Mikä tekisi eettisesti paremman siitä, jos valtio omistaisi Suomen metsät? Metsien käytöstähän päättää lakeja säätävä eduskunta, siis valtio. Omistus ja käyttö ovat eri asioita.

Eivätkö pellotkin ole kansallisomaisuuttamme? Miksi kaikki pellot eivät ole valtion omistuksessa? Eikö hieno asuntokantamme olekin kansallisomaisuutta? Mikseivät kaikki asunnot ole valtion omaisuutta?

Menemättä enempää omistamisen filosofiaan on vielä muistettava, että maaseudun vauraus ja kansainvälisesti vertaillen pienet tulo- ja varallisuuserot ovat pitkälti seurausta siitä, että metsät eivät ole valtion (tai sen paremmin puutavarayhtiöidenkään) omistuksessa.

Maija on kyllä hakoteillä. Tätä kommenttia en ehkä olisi kirjoittanut, ellei toissavuonna edesmennyt tätini olisi ollut nimeltään Maija Kovanen. Sillä eihän Maija Kovanen noin voi ajatella!

Ystävällisesti

Risto Ranki
Päättäjien Metsäakatemian v. 2003 käynyt

Maija Kovanen sanoo:

Jarkolle ja Ristolle kiitokset kommenteista! Välissä ollut kesäloma viivästytti niihin reagoimista.

Näinhän se on, että vain ns. yleiset (siis valtion) metsät ovat kansallisomaisuutta, ja se mikä on yksityisomistuksessa, ei kuulu siihen kategoriaan. Se, mikä asiaa hieman ”mutkistaa”, on jokamieheoikeudet – ja sen vuoksi metsiä, tai vesistöjäkään, ei mielestäni voi rinnastaa peltoihin ja (yleiseen) asuntokantaan. Jos on oikeus johonkin, niin miten siihen suhteutuu päätäntävalta? Entä omistajuus? Asia ei mielestäni ole kovin mustavalkoinen.

En ole kansallistamassa yksityismetsiä ja ymmärrän hyvin metsien merkityksen taloudellisen hyvinvointimme kannalta – niin historiallisesti kuin tulevaisuudessakin. Kun metsiin liittyvää keskustelua käydään, olisi hedelmällistä pyrkiä ymmärtämään erilaisia näkökulmia, erilaisia arvoja. Se kai kirjoitukseni pointti oli.

Tähän maailmaan mahtuu monia maijakovasia, jokainen hyvä juuri sellaisenaan. Kannatan monimuotoisuutta.

Hannes Mäntyranta sanoo:

Nyt täytyy sen verran korjata, että Suomen metsät on kyllä katsottu kaikki kansallisomaisuudeksi omistajasta riippumatta. Se ei kuitenkaan ole koskaan ollut mikään juridinen käsite, vaan pikemminkin vastaava käsite kuin kansallismaisema. Mutta se näkyy kyllä siinä, että yksityismetsien käyttö ei suinkaan ole samalla tavalla vapaata kuin yksityisen omaisuuden yleensä. Edelleenkin on esimerkiksi olemassa velvoite, että jos talousmetsän hakkaa, uuden metsän perustamisesta pitää huolehtia. Muitakin rajoituksia on, esimerkiksi monimuotoisuuden turvaamisen hyväksi. Vastaavalla tavalla myös kansallismaisemia suojellaan, tai ainakin pyritään suojelemaan. Sellaista en havainnut, että Maija olisi ilmaissut halua sosialisoida metsät.

Esa Ruohola sanoo:

Hyvää kirjoittelua. Juu, kansallinen metsäpolitiikka, sisäisen maabrändin perinnekiiltävä kohta tuo kansallisomaisuus metsä ja metsämaisema. Jo valtionpäämiehemme Kustaa Vaasa edisti reippaasti metsään menemistä ja lujasti ajatellen, että jos siellä ollaan niin saattaa syntyä enempi verotuloja. Toki hän ei paljoakaan silloin välittänyt ihmisten eräomistuksista, vaan piti sitä ylitehottomana yrittäjyytenä maanlain puolella.

Kaavoituksessa maisemametsän käsite on taasen oikein reipas sosialismin väline, urbaania ulkokultaistakin toimintaa Suomen maalaismaisemissa.

Tuulikki Halla sanoo:

Hyvä keskusteluavaus ja tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi niin henkilökohtaisesti kuin oman alan näkökulmasta.

Metsä puhuttaa aina – ja se on hyvä, sillä se kertoo siitä kuinka tärkeä suhteemme siihen on. Meidän ja muiden.

Keskustelu arvoista jää usein jumimaan väittelyyn, jossa oma näkemys on toisen näkemystä vastaan – ja se oma on tietysti rakkaampi ja oikeampi… – ja lopputulos on usein kiivastunut tasapeli; kun tuo toinen ei nyt tajua..

Me kaikki katsomme maailmaa omasta perspektiivistämme; kokemusten, arvostusten, uskomusten muodostamien linssiemme läpi. Arvokeskustelussa tästä omasta perspektiivistä pitäisi loikata vähän kauemmas ja yrittää vilpittömästi ymmärtää, miksi tuo toinen ajattelee niin kuin ajattelee. Miksi hän haluaa suojella tai käyttää, hakata tai säästää. Saman kysymyksen voi esittää myös itselle ja miettiä, miksi ajattelen niin kuin ajattelen ja miten omat käsitykseni ovatkaan syntyneet.

Omien ja muiden arvojen ymmärtäminen on sikälikin oleellista, että me teoillamme ja puheillamme suojelemme näitä arvoja. Arvokeskustelu voi olla antoisaa ja hauskaa – ja viedä myös alaa luovasti eteenpäin.

Maija Kovanen sanoo:

Kiitos kommentista Tuulikki! Juuri tuo toisen osapuolen ymmärtäminen (ainakin sen yrittäminen) on tärkeää, jotta arvokeskustelu veisi alaa ja metsien käyttöä eteenpäin.

Kirjoita kommentti