Näkökulma

Bulkkia tai ei, markkinat ratkaiskoot

Kirjoittaja

Harri Hänninen

Kirjoittaja on Päättäjien Metsäakatemian johtaja.

Puutavaraa. Kuva: Erkki Oksanen.

Monesti tunnistamme meitä lähellä olevat mahdollisuudet huonommin kuin kauempana olevat. Havahduin tähän luettuani Mirkka Lappalaisen kirjan Pohjolan Leijonasta, kuningas Kustaa II Aadolfista. Hänestä leivottiin Ruotsin kuningas 400 vuotta sitten. Virkakautensa aikana (1611–32) hän loi Ruotsista suurvallan, mutta myös uudisti valtakunnan oikeus- ja hallintojärjestelmän. Kuningas halusi kartuttaa kansakunnan vaurautta, sillä valtakunnan laajentaminen ja virkakunnan vahvistaminen nielivät loputtomasti varoja. Vaurauden lähteenä hän näki ensisijaisesti maan malmivarat, joiden etsimiseen hän epätoivoisesti panosti.

Metsien hyödyntämistä Kustaa II Adolf piti alkeellisena, tervaa bulkkituotteena. Miekkoihin ja tykkeihin tarvittiin rautaa, jonka valmistamiseen vuoriteollisuus tarvitsi runsaasti halpaa polttopuuta ja puuhiiltä. Niitä tarvittiin myös kuparin ja hopean erottamiseen. Polttopuu, puuhiili ja terva olivat tuolloin Suomen tärkeimmät vientituotteet. Sahateollisuus vasta heräili, mutta koska se kilpaili puusta vuoriteollisuuden kanssa, sitä alettiin kahlita erilaisin rajoittein.

Vailla kahleita menestykseen

Parisataa vuotta myöhemmin, 1800-luvun alkupuoliskolla autonomian ajan Suomessa käytiin suurta metsäkeskustelua. Vastakkain olivat virkamiehet ja vapaata metsien käyttöä kannattavat sahaporvarit ja talonpojat. Kinastelun syy oli tuttu. Sahatavarassa ei nähty kannattavan vientiteollisuuden mahdollisuutta, vaan sitä pidettiin uhkana kaivos- ja ruukkitoiminnalle, joiden tuotteissa taas nähtiin tulevaisuus. Yhteen ottivat taloudellinen merkantilismi ja orastava liberalismi.

Liberalismi peri lopulta voiton sääntely-Suomesta. Sahojen perustaminen vapautui, sahauskiintiöt purettiin ja sahateollisuus nousi kukoistukseen. Sitkeiden sahamiesten ansiosta Suomi oli 1800-luvun lopulla noussut maailman kolmanneksi suurimmaksi sahatavaran viejäksi. Bulkkia tai ei, omille jaloilleen pyrkivän Suomen hyvinvoinnin rakentamisessa sahatavaran vientitulot tulivat tarpeeseen. Ne loivat pohjaa myös nykyiselle puumassa-, sellu- ja paperiteollisuudelle.

Jospa luottaisimme näkymättömään käteen

Nyky-Suomessa käydään taas keskustelua, mihin metsävaramme olisi järkevä käyttää: lämmön- ja sähköntuotantoon vai sahatavaran ja sellun valmistukseen. Ja kuten lähes neljäsataa vuotta sitten Leijonakuninkaan aikoina, moni puupohjaisista tuotteista on saanut vähäarvoisen bulkin leiman. Lähelle on usein vaikea nähdä, mutta kauemmas vielä vaikeampaa. Keinotekoisia esteitä on siksi vaarallista luoda.

Näkymätön käsi – hinnan, tehokkuuden, markkinoiden ja ahneuden liitto – saattaa sittenkin ratkaista asian parhaiten, myös metsävarojen käytössä. – Käytettiin ne sitten bulkkiin tai muuhun.

Kirjoita kommentti