#metässä2017 vie nuoret vaikuttajat keskelle kiertotaloutta

Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi kutsui jälleen parikymmentä maailmasta ja metsistä kiinnostunutta osallistujaa kuulemaan ja keskustelemaan metsien kestävästä käytöstä.

Suomen Metsäyhdistyksen järjestämä kolmipäiväinen tapahtuma vierailee parhaillaan Päijät-Hämeessä, 27.-29.9.2017. Mukana on vaikuttajia nuorisojärjestöistä, nuorisopolitiikasta, metsäalalta ja sosiaalisesta mediasta.

Nuorten metsäfoorumi järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Tapahtuman taustalla on Päättäjien Metsäakatemia, jota Suomen Metsäyhdistys on järjestänyt yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja johon on osallistunut yli 1300 päättäjää yhteiskunnan eri aloilta.

Nuorten vaikuttajien metsäfoorumin tavoitteena on näyttää osallistujille, kuinka erilaisista näkökulmista metsää voi katsoa, ja kuinka monenlaisia ammattilaisia metsässä työskentelee. Osallistujat pääsevät tutustumaan kaikkeen siihen, mitä tapahtuu retkeilypolkujen sivussa, tavallisissa talousmetsissä.

Kurssilaiset vierailevat metsäalan kohteissa ja kuulevat, mitä kaikkea puusta tehdään nyt ja tulevaisuudessa. Vierailukohteina on tänä vuonna muun muassa Iskun ja Stora Enson tehtaat, Lahden ammattikorkeakoulu, hakkuutyömaa sekä suojeltu lehtometsä.

Tapahtuman tärkein anti on toisiin osallistujiin tutustuminen, erilaisten näkökulmien kuuleminen ja ennen kaikkea keskustelu ja mielipiteiden vaihtaminen.

Tunnelmia Nuorten vaikuttajien metsäfoorumista voi seurata sosiaalisessa mediassa: #metässä2017.

Lisätietoa: Vilma Issakainen, nuorisoviestinnän asiantuntija, vilma.issakainen@smy.fi


Metsäyhdistyksen blogi: #metässä2016 – Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi vol. 2


 

Kirjoittaja

Suomen Metsäyhdistys ry

Kirjoita kommentti