”Metsänhoitoon kuuluu myös vastuu”

Kimmo Tiilikaisella on hallussaan harvinaisen iso ministerinsalkku: siihen kuuluvat maatalous, metsätalous, riista- ja kalatalous sekä asunto- ja ympäristöasiat. Kiire on kova ja aikaa haastattelulle on vähän. Yllättävästi aikapulaa helpottaa Tiilikaisen verkkainen harkinta. Hän miettii vastauksia pitkään, mutta kun sellainen tulee, se useimmiten kelpaa julkaistavaksi sellaisenaan, ilman lisäkysymyksiä. Kuva: Anna Kauppi

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan ministeriö ei voi ottaa vastuuta metsänhoidon rästeistä. ”Se suunta on oikea, että metsänomistajalle annetaan vapauksia. Ei kuitenkaan pitäisi unohtaa, että vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä”, sanoo Tiilikainen.

Maa- ja metsätalousministeriöstä ei ole viime aikoina tullut juurikaan metsänhoitoon kannustavia viestejä, pikemminkin päinvastoin. Uusi metsälaki esimerkiksi lähtee siitä, että metsätalouden toimia ei enää säätele raakapuun tarve vaan metsänomistajan mieltymykset.

Metsänhoidon rästejä se ei ole ainakaan vähentänyt. Tällä haavaa puolet pienistä ja kolmasosa varttuneista taimikoista sekä vain viidesosa nuorista kasvatusmetsiköistä on metsänhoidollisessa mielessä hyvässä tilassa.

Tiilikainen myöntää asiaintilan mutta sanoo, että viranomaisilla ei ole tässä juurikaan kontrollimahdollisuuksia. ”Ohjauskeinoja ei oikeastaan ole muita kuin raha”, Tiilikainen sanoo.

Toisaalta Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia määrärahoja leikataan. Sitä Tiilikainen perustelee valtiontalouden yleisillä leikkauksilla. Mutta eikö tukia voisi toisaalta pitää yhteiskunnan kannalta investointina, sillä nehän maksavat itsensä takaisin? Silloin tuen voisi kytkeä metsänhoitotöiden tarpeeseen kuin valtion rahatilanteeseen.

Tiilikaisen mukaan näin itse asiassa tehdäänkin. ”Käytännössä homma on mennyt niin, että kun rahaa on vähemmän kuin tarvitaan, on tehty lisäbudjetti, jolla tukihakemusten sumaa on pienennetty. Toisaalta, jos rahaa on jäänyt käyttämättä, sitä on siirretty seuraavalle vuodelle”, Tiilikainen sanoo.

Rahoituslain tulevaisuus on Tiilikaisen mukaan tämän vaalikauden osalta tiedossa. ”Olemme kysyneet metsäalalta, miten määrärahojen 12 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan. Vastaukset on saatu ja asia päätetään lähiaikoina”, Tiilikainen sanoo.

Ilmastopolitiikka vaatii metsäenergiaa

Hallitus julkaisi biotalouden kärkihankkeensa haastattelua edeltävänä päivänä. Kun Tiilikainen korostaa, että niillä haetaan uutta suuntaa, täytyy kysyä, miksi satsaus uusiutuvaan energiaan sitten on niin suuri.

Valtaosa siitä perustuu kuitenkin vanhaan tuttuun metsäenergiaan. Jos halutaan muutosta, miksi hallitus panostaa tuotantoon, joka ei tule lainkaan toimeen ilman valtion tukea ja on jalostusasteeltaan kaikkein alhaisin metsätuote.

Tiilikainen vetoaa ilmastopolitiikkaan. ”Tavoitteet tulevat tiukkenemaan. Kukin maa täyttää ne itselleen sopivimmalla keinolla. Ongelma on, että päästökauppa ei ohjaa energiantuotantoa, kun päästökiintiöiden hinta on pudonnut niin alas”, Tiilikainen sanoo.

Puuta on siis poltettava, jotta sitoumukset saadaan täytettyä, eikä se onnistu ilman tukea. ”Mutta todellakin toivon, että Pariisin ilmastokokouksessa ensi joulukuussa päästään sellaiseen sopimukseen, joka tuo päästökauppaan tehoa. Pitkällä kantamalla tämä, eikä valtion tuki, on ainoa mahdollinen tie”, Tiilikainen sanoo.

Toisaalta metsäsektorilla kehitetään jatkuvasti uusia tapoja käyttää puuta materiaalina. Jos niiden tuloksena syntyy uusia tuotteita, niin kuin usko ja toivo on, näiden tuotantoketjujen maksukyky on ylivoimainen verrattuna tukien varassa elävään bioenergiasektoriin. Käykö niin, että puuta ei sittenkään riitä poltettavaksi hallituksen suunnittelemalla aikajänteellä, esimerkiksi vuonna 2050?

Tiilikainen muistuttaa, että ainakaan toistaiseksi puun materiaali- ja energiakäyttö eivät sulje toisiaan pois. Silti on selvää, että uusilla metsätuotteilla pyritään nimenomaan jalostusasteen nostamiseen.

Eikö valtion tuki bioenergiasektorille pitäisi siis suunnata tuotantoketjun kehittämiseen eikä tuotantotukeen? ”Tuosta on vaikea olla eri mieltä. Toisaalta nämä biotalouden kärkihankkeet nimenomaan eivät ole tuotantotukea, vaan onnistuessaan voivat jopa johtaa vähenevään tuotantotukeen”, Tiilikainen sanoo.

Metsätaloutta Islannissa. Kuva: Iceland Forest Service
Hakata vai säästää -pamfletissa osoitetaan metsien ja metsityksen valtavat mahdollisuudet ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa. Jopa Islanti on mahdollista metsittää, ja työ onkin jo alkanut suomalaisten tutkijoiden avustuksella. Kuvassa metsätaloutta Islannissa. Kuva: Iceland Forest Service

Metsien rooli ilmastopolitiikassa kasvaa

Suomen Metsäyhdistys julkaisi viime vuoden lopulla pamfletin, jossa tuotiin esiin pohjoismaisen metsänhoidon tarjoama mahdollisuus ilmastopolitikkaan: metsiä voidaan yhtaikaa sekä käyttää uusiutuvan puuraaka-aineen lähteenä että kasvattaa niiden hiilivarastoa, niin kuin esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa on toisen maailmansodan jälkeen tehty. Milloin Suomi ottaa tämän ajettavakseen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa?

Tiilikaisen mukaan sitä täytyy viedä eteenpäin. ”Mutta ensiksi meidän pitää kuitenkin saada aikaan raamisopimus siitä, mitä Pariisin kokouksessa haetaan”, Tiilikainen muistuttaa.

Tiilikainen aikoo viedä asiaa eteenpäin jo seuraavassa Euroopan unionin ympäristöministereiden kokouksessa kahdenvälisissä keskusteluissa niiden maiden kanssa, joilla on asiassa sama intressi kuin Suomella. Hän näkee tässä mahdollisuuden myös suomalaiselle osaamiselle.

”Metsien merkityksen tunnistaminen edellyttää, että me tiedämme, mitä metsissä kasvaa. Uskon, että meillä on jo 5‒10 vuoden kuluttua kehittyvien kaukokartoitusmenetelmien ansiosta todennäköisesti hyvinkin tarkka tieto maailman metsävaroista”, Tiilikainen sanoo.

Tiilikainen muistuttaa, että ilmastopolitiikan ensimmäinen tavoite on kuitenkin saada päästöt alas. ”Biomassan kasvattaminen on ainoa keino poistaa hiiltä ilmakehästä. Pidemmällä tähtäyksellä se on ilman muuta osa ilmaston hallintaa”, Tiilikainen sanoo.

Rakentamismääräykset europolitiikkaan

Tiilikainen on moneen kertaan ilmaissut tukensa mekaaniselle metsäteollisuudelle. Mitä tämä voisi olla konkreettisesti?

”Olen halunnut muistuttaa, että metsäsektorin ongelmat eivät suinkaan ole poispyyhkäistyt yhdellä uudella sellutehtaalla”, Tiilikainen sanoo. Todellisuus on melkeinpä päinvastainen: sellutehdas tarvitsee sahoja turvatakseen puuraaka-aineen saannin.

”Metsäteollisuus on kuitenkin markkinaehtoista toimintaa. Valtio voi puuttua vain sen toimintaedellytyksiin. Silti keinoja on monia”, Tiilikainen sanoo.

”Yksi on satsaus liikenneverkostoon, joka auttaa sekä raaka-aineen saannissa että tuotteiden kuljetuksessa. Puun tuloa markkinoille edistetään metsätilojen sukupolvenvaihdoksilla, kuolinpesien toiminta-ajan rajoituksilla ja kannustamalla metsätiloja kasvuun ja yrittäjämäiseen toimintaan”, Tiilikainen sanoo.

Edellinen hallitus päätti räätälintyönä takuuhinnan sahoille yhdistetyissä sähkö- ja lämpölaitoksissa tuotetulle sähkölle. Päätös epäonnistui: väärin asetettujen tuotantokattojen takia laitoksia ei perustettu ainuttakaan. Tiilikaisen mukaan asia otetaan uuteen käsittelyyn.

Tiilikainen on puhunut myös rakentamismääräysten yhtenäistämisestä paitsi Suomessa, myös ulkomailla. Tällä eräähän määräykset eivät ole yhtenäiset edes Euroopan unionissa, mikä on juuri sellainen keinotekoinen viennin este, jollaisia torjumaan unioni on perustettu. ”Meillä olisi valmiudet viedä paljon enemmän, jos tämä asia saataisiin kuntoon”, Tiilikainen sanoo.

Kertopuun CE-merkki. Kuva: Puuinfo
CE-merkinnän tarkoitus on osoittaa, että tuote täyttää tietyt laatuvaatimukset. Normaalisti merkintä riittää markkinoille pääsyyn kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa, mutta puutuotteissa on toisin: varsinainen työ alkaa vasta kun CE-merkintä on saatu ja työ on tehtävä jokaisessa unionin jäsenmaassa erikseen, toisinaan jopa jokaisessa jäsenmaan osavaltiossa. Kuva: Puuinfo

Eikö tämä juuri ole sitä, mitä poliitikkojen pitäisi tehdä? ”Kyllä. Tuo voisi olla meidän asiamme unionissa. Valtion ja elinkeinoelämän intressi voisi olla siinä yhteinen. Mutta täytyy silti muistaa, että me olemme vain prosentti koko unionista”, Tiilikainen sanoo.

Maisemantyöluvan käyttöalue supistuu

Yksi Tiilikaisen eteen tulleista isoista hankkeista jäi edelliseltä hallitukselta kesken: laki Metsähallituksesta. Se pitäisi saada voimaan ennen ensi huhtikuuta, mistä johtuen suunnitelma on ollut, että se vietäisiin eduskuntaan lokakuussa.

Tiilikainen epäilee, mahtaako lokakuun tavoite toteutua. Syksystä pidetään kuitenkin kiinni.

Valmistelusta liikkuu tietoja, että tulossa on jotakuinkin sama esitys kuin se, minkä edellinen hallitus hylkäsi. Eikö mikään siis muutu?

”Perusratkaisu on ennallaan: kilpailuneutraliteetin vaatimus ja johtamisjärjestelmän uusiminen. Tähän tullaan perehtymään kaikella sillä vakavuudella, mitä asia vaatii”, Tiilikainen sanoo.

Huhtikuu tulee kuitenkin nopeasti. Onko se katastrofi, jos laki ei ehdi siihen mennessä voimaan? ”Myös tämä kuuluu kohta alkavaan kokonaisharkintaan”, Tiilikainen sanoo.

Sääntelyn purkutalkoista metsäalaa koskevana esimerkkinä on mainittu erityisesti kuntien metsänhakkuilta vaatimat maisematyöluvat. Nämä luvat ovat usein niin kalliita, että ne vievät kannattavuuden erityisesti harvennushakkuilta. Kun luvasta pitää maksaa vaikka sitä ei saisikaan, on seurauksena usein eräänlainen pakkosuojelu: metsänomistaja yksinkertaisesti luopuu hakkuusta.

Tiilikainen muistuttaa, että kunnat, jotka valittavat tehtävätaakkaansa, voisivat vaikka heti ja oma-aloitteisesti sitä keventää vaatimalla maisematyölupia harvemmin. Valtion puolelta taas aiotaan rajata niitä alueita, joilla maisematyölupaa vaaditaan. ”Metsälaki ja maisematyöluvat ovat tyypillinen esimerkki kaksinkertaisesta sääntelystä, jos niitä sovelletaan samoilla hehtaareilla”, Tiilikainen sanoo.

Tätä varten ympäristöministeriö on käynnistänyt hankkeen, jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen kaavoitusta ja metsien käyttöä. Tuloksia on lupa odottaa ensi keväänä. Asiaa mietitään myös maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen yhteydessä.

Kimmo Tiilikainen. Kuva: Anna Kauppi
Kimmo Tiilikainen on Suomen ensimmäinen ympäristöministeri, jonka mielestä talousmetsien luonnonhoito ja metsien sertifiointi ovat vaikuttavan metsäluonnon monimuotoisuustyön kivijalka. ”Tiukka suojelu tulee vasta sen jälkeen”, sanoo Tiilikainen. Kuva: Anna Kauppi

”Luonnonhoito on vaikuttavan monimuotoisuustyön kivijalka”

Myös metsiensuojelun toimintaohjelma Metson määrärahoja aiotaan leikata. Sitäkin kiintoisampi kysymys on, miksi nimenomaan Metsäkeskuksen kautta kanavoitavat rahat ovat kutistuneet lähes olemattomiin ‒ onhan Metsäkeskus kuitenkin se Metso-viranomainen, johon metsänomistajat ovat luottaneet eniten.

On sanottu, että metsäministeriö on tietoisestikin uhrannut Metso-rahansa saadakseen metsätalouden rahoituksen säilytettyä. Tämän Tiilikainen kiistää.

Tiilikainen pitää suojelua välttämättömänä. ”Jos tavoitteemme on lisätä puun käyttöä 15 miljoonaa kuutiota vuodessa emmekä ole onnistuneet täyttämään monimuotoisuustavoitettamme, on selvä, että me joudumme vastaamaan tähän”, Tiilikainen sanoo.

Suojelu ei kuitenkaan lopu siihen, että Metso-rahoja vähennetään. Tässä kohtaa Tiilikainen sanoo jotakin, jota ei ole tässä maassa vielä koskaan kuultu ympäristöministerin suusta: ”Vaikuttavan metsien monimuotoisuustyön kivijalka on talousmetsien luonnonhoidossa ja metsien sertifioinnissa, sillä noin 90 prosenttia metsistä on talousmetsiä.”

Tiilikaisen mukaan tiukka suojelu tulee vasta tämänm jälkeen. ”Eikä luonnonhoidosta tai sertifioinnista aiota luopua, onhan metsäala niin yksimielisesti sitä mieltä, että monimuotoisuudesta huolehtimista vaaditaan nimenomaan markkinoilla”, Tiilikainen sanoo.

Uhanalaisten lajien osuus tutkittavista lajeista on säilynyt ennallaan kahdessa edellisessä uhanalaiskartoituksessa. Tällä perusteella voi sanoa, että uhanalaisuudessa on tapahtunut käänne parempaan. Tutkijoiden mukaan suurin yksittäinen syy hyvälle kehitykselle ovat metsäsertifioinnin takia päätehakkuun yhteydessä kaatamatta ja lahoamaan jätetyt säästöpuut.

”Siinäpä se. Näillä toimilla on merkitystä. Ja valtiontalouden kriisivaiheen jälkeen pystymme jatkamaan myös laajempia Metso-toimia”, Tiilikainen sanoo.

Hallituksen biotaloushankkeen ainoa panostus metsäluonnon monimuotoisuuteen on vuodeksi 2017 luvattu uusi kansallispuisto satavuotisen Suomen kunniaksi. Jos sen on todella tarkoitus lisätä monimuotoisuuden turvaa, eikö tästä voi päätellä, että se perustettaan aitoon talousmetsään?

”Ei, niin ei voi päätellä”, vastaa Tiilikainen.


Kimmo Tiilikainen Wikipediassa

Rakentamismääräyksistä forest.fi-sivulla aiemmin: Puurakentaminen tarvitsee reilut pelisäännöt


Kirjoittaja

Hannes Mäntyranta

3 kommenttia “”Metsänhoitoon kuuluu myös vastuu”” artikkeliin

Pirjo Havia sanoo:

Metsäammattilaisena selkäni takana väijyy tukipirulainen, joka inisee, että kaikkia leikkauksia pitäisi vastustaa. Mutta nyt vaiennan sen pirulaisen ja kiitän Tiilikaista suoraselkäisistä ja perustelluista kannoista ja hallituksen linjauksista. Metsätalouden tehokkaan toiminnan kannalta on järkevää, että metsänomistajat ottavat itse yhä enemmän vastuuta omaisuutensa hoidosta, myös taloudellisesti. Suomessa ei mielestäni oikeasti ole uhkaa puun markkinoille saannista. Jos meillä on riittävästi terveessä kunnossa olevaa jalostavaa teollisuutta ja muita puun käyttöpaikkoja ja jos meillä on hyvässä kunnossa oleva tiestö ja markkinointia tukeva infra, niin puu kyllä liikkuu. Tärkeintä on ostajien valmius ostaa tasaisesti ja maksaa puuntuottajalle hinta, jossa on riittävä kate metsätalouden investointeja ajatellen.

Tavoitteet ”Puun tuloa markkinoille edistetään metsätilojen sukupolvenvaihdoksilla, kuolinpesien toiminta-ajan rajoituksilla ja kannustamalla metsätiloja kasvuun ja yrittäjämäiseen toimintaan”, ovat ihan hyviä. Kuitenkin minua häiritsee tuo yrittäjämäisen toiminnan hokeminen.

Metsänomistaminen on suurimmalle osalle suomalaisista metsänomistajista harrastus, pieni sivuelinkeino tai perinnön kautta tipahtanut enemmän tai vähemmän miellyttävä juttu. Metsätilakokonaisuuksia on noin 375 000. (Metsätilastollinen vuosikirja 2014). Kokoluokassa 2-20 ha tilakokonaisuuksia on noin 198 000 eli noin 53 % yksityismetsänomistajista. Nämä metsänomistajat myyvät puuta ihan eri syistä kuin harjoittaakseen yrittäjänä metsätaloutta. Monelle pieni palsta on oikein sopiva oman kunnon kasvatukseen ja metsätiedon harrastamiseen. Mitä heille tullaan tarjoamaan?

Ja voisiko joku selventää, mitä yrittäjämäisyys tarkoittaa? Toimin itse yrittäjänä, joten osaan erottaa yrittäjän ja ei-yrittäjän. Tarkoittaako metsätaloudessa yrittäjämäisyys yhteismetsää?

Matti Myllyniemi sanoo:

Metsätaloutemme pääongelma on nyt kuitenkin se, että metsäveromuutoksen jälkeen 1993 on tapahtunut metsänomistajarakenteessa voimakasta muutosta suuntaan, jossa suurin osa tarvitsisi tukea puukaupassa (MT 17.2.2014) tai ovat pasiivisia metsänomistajia osaamattomuudessaan ja myyntihaluttomuudessaan. Metsänomistus pääsi pirstoutumaan tänä aikana niin, että metsänomistajien lukumäärä on tuplaantunut. Metsäteollisuus on edustajiensa suulla selkeästi ilmoittanut, että puuntarjonnan niukkuus pitää kustannukset korkeina ja heikentää kotimaiseen puuhun perustuvia investointiedellytyksiä. Metsänomistajatahot taas ilmoittavat puukaupan käyvän hyvin ja kehoittavat teollisuutta yrittämään kovemmin ostorintamalla. Metsäteollisuus on useasti viitannut metsätaloutta aktivoivien uudistusten tarpeellisuuteen viitaten myös veroratkaisuihin. Päättäjien Metsäakatemiaa 2011 vuodesta johtanut Harri Hänninen latasikin (MT 24.1.2014), että ”Metsäverotus uusiksi ja tukijärjestelmä purkuun”! Viimeisin korkean tason kannanotto tuli Metsälehden Makasiinin numerossa 5 tänä vuonna UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtajalta Björn Wahlroosilta jutussa ”Suoraa puhetta”, jossa hän epäilee biotalouden suurien odotusten toteutumista ja harmittelee ”maailman parhaasta metsäverosta, pinta-alaverosta luopumista”!

Maanmittauslaitos on vuosikymmeniä yrittänyt edistää metsätilojen yksikkökoon kasvattamista perustamalla ja markkinoimalla yhteismetsiä, mutta huonoin tuloksin. Yksittäisistä metsänomistajista osa on aktivoitunut hankkimaan lisää metsiä omistukseensa ja he osaavat hyödyntää metsävähennykset sekä vielä jaettavat Kemera-tuet, joita vielä 2012 jaettiin n. 90 miljoonan euron edestä. He lienevät voimakkaimmin äänessä myös veromuutoksen vastustajina ja lähinnä he kai pyörittänevät tällä hetkellä valtaosaa hupenevasta metsäteollisuutemme puuntarpeesta? Mutta nyt kun ollaan monien uusien haasteiden edessä valtion- ja kuntien taloudessa eikä metsätalouttammekaan, kansantaloutemme entistä tukijalkaa voitane ohittaa päätöksiä, uutta toimeentuloa ja työllisyyttä, verotuloja ja vientimahdollisuuksiemme lisäyksiä suunniteltaessa, olisi ehkä aika tarkastella uudelleen metsäverotuksen ottamista metsäpolitiikkamme pääveturiksi sille paikalle, jossa se todellisuudessa oli itsenäisyytemme alusta aina 1990-luvulle! Ehkä tarvitaan itsenäisyytemme alkuaikojen mallista yli puoluerajojen ulottuvaa yksituumaisuutta suunnata uuteen sekä metsänhoidossa että metsäteollisuuden edellytysten luomisessa!

Voisi kuvitella suuren konsensuksen metsänomistajien, metsäteollisuuden ja metsäteollissuuden työllistämien palkansaajien kesken olevan mahdollista, jos taataan tasainen puuhuolto ja sitä kautta metsäteollisuus rohkenisi uudelleen ja nopeasti lisäämään kotimaan investointejaan ja syntyisi luottamus taloutemme uuteen nousuun. Pakkausteollisuudessa on muovi lähitulevaisuudessa korvattava luonnonkuiduista valmistetuilla tuotteilla ja siinäkin voitaisiin myös maatalouden puolella suuntautua uudelleen mm. entisen jo kaskiajoilla käytetyn kuituhampun ottamiseksi puukuitujen lisävahvikkeeksi, mihin jo autoteollisuuskin suuntautuu.

Christel Palmberg-Lerche sanoo:

Englanninkielinen käännöksessä on tosi valitettava virhe.
Käännöksessä viitataan, usseassa kohdassa, puun energiakäyttöön sanoilla, ”timber for energy”.
”Timber” tarkoittaa PUUTAVARA – oikea käännös on, ”wood for energy”.
Tärkeä ero. Voisiko muuttaa tekstissä (please!)?
CPL 12.9.2015

Kirjoita kommentti