Metsäteollisuuden investoinneissa huima hyppäys

Elinkeinoelämän keskusliiton tiedustelun mukaan metsäteollisuuden investoinnit olisivat tänä vuonna lähes 50 prosenttia suuremmat kuin viime vuonna.

Nousun ennustetaan olevan huimaa myös kun katsotaan teollisuutta kokonaisuutena: 20 prosenttia. Metsäteollisuuden osalta investoinnit olisivat nousemassa 915 miljoonaan euroon, koko tehdasteollisuuden osalta yli neljään miljardiin euroon.

Metsäteollisuuden osuus koko tehdasteollisuuden kiinteistä investoinneista olisi tänä vuonna noin 22 prosenttia. Kemianteollisuus investoi silti metsäteollisuuttakin enemmän.

Teollisuuden kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon laski vuonna 2013 matalalle, alle 11 prosenttiin. Vuosina 2014–2015 sen arvioidaan kohoavan hieman yli 14 prosentin tasolle, mikä on lähellä Länsi-Euroopan keskimääräistä. Jos investointeihin lasketaan myös tutkimus- ja kehitysmenot, suhteen arvioidaan olevan noin 25 prosentin tasolla.

Muista biotalouteen kuuluvista teollisuudenaloista kemianteollisuuden kiinteät investoinnit kasvoivat jo viime vuonna melko voimakkaasti ja kasvavat edelleen tänä vuonna vähän yli miljardin euron tasolle. Myös elintarviketeollisuuden kiinteät investoinnit ovat lievässä kasvussa ja niiden ennustetaan saavuttavan 560 miljoonan euron tason tänä vuonna.

Tutkimus saa vauhtia

Tällä kertaa EK selvitti myös teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitysmenoja. Suomessa ne vähenivät viime vuonna edellisvuodesta noin viisi prosenttia, mutta ovat tänä vuonna taas kääntymässä nousuun.

Toisaalta tutkimuksessa ja kehityksessä työskentelevien henkilöiden määrä olisi vähenemässä tänä vuonna erityisesti ulkomailla. Arvioiden mukaan teollisuuden tutkimus- ja kehitystehtävissä työskentelisi tänä vuonna Suomessa vajaat 21 000 henkeä.

Kemianteollisuuden tutkimus- ja kehitysmenojen ennustetaan nousevan tänä vuonna hiukan, 341 miljoonaan euroon. Myös metsäteollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminta Suomessa on kasvussa ja saavuttanee tänä vuonna 112 miljoonan euron tason.

Huhti-toukokuussa tänä vuonna toteutetussa tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita investointeja vuosilta 2013–2014 sekä investointisuunnitelmia vuodelle 2015. Tiedusteluun osallistuneiden yritysten investoinnit kattavat noin 80 prosenttia tehdasteollisuuden kaikista investoinneista.

Metsäteollisuuden osalta vastausprosentti oli 98, niin liikevaihdolla kuin henkilökunnallakin mitattuna.


EK:n investointitiedustelu


 

Kirjoita kommentti