Metsävisa inspiroi lähtemään metsään ja maailmalle

Nainen töissä taimitarhalla Njombessa, Tansaniassa. Kuvassa olevat taimet ovat männyntaimia. Kuva: Kehitysyhteistyöjärjestö Forest and Food Development Finland|Jussi Posio mittaa puuston pohjapinta-alaa. Kuva: Pasi Leino|SAMSUNG CSC||SAMSUNG CSC

Yläkoulujen Metsävisa järjestetään 37. kerran helmikuun 8. päivänä. Moni koululainen on saanut Metsävisasta vahvistusta luontoharrastukselleen ja kipinän suunnata metsäalalle. Näin kävi Jussi Posiolle, joka oli mukana Metsävisan kärkikahinoissa kahdesti 2000-luvun alussa.

Lietolainen Jussi Posio on viihtynyt metsätöissä omien sanojensa mukaan jo vaahtosammuttimen kokoisena. Hän muistaa, kun äiti puki hänet 3-4-vuotiaana toppapukuun ja päästi isän perään polttopuiden tekoon. Isä ei ollut klapien luona, mutta taapero seurasi saappaanjälkiä puolen kilometrin päähän metsään. Isä ihmetteli jälkeensä tallustanutta poikaa ja tapahtumasta jäi mukava muisto. Jussi Posio kokee edelleen kulkevansa samalla metsäisellä polulla.

Metsävisassa menestyminen antoi Jussi Posiolle ajatuksen kysyä TET-harjoittelupaikkaa metsäalalta. Kahdeksannella luokalla hän kulki viikon ajan eri toimihenkilöiden mukana maastossa tutustumassa työelämään. Myöhemmin armeijassa reserviupseerikoulussa hän otti kompassisuuntia niillä opeilla, jotka oli saanut metsäammattilaiselta harjoitteluviikon aikana.

Metsäopinnot johtivat kansainväliseen uraan

Jussi Posio rentoutui soittamalla myös työntäyteisinä ulkomaanvuosina. Kuva: Fredrik Bjurström

Luonnontiede kiinnosti Jussi Posiota lukioiässä. Vaihtoehtojakin oli, esimerkiksi musiikkiopinnot Sibelius-Akatemiassa, sillä Posio oli soittanut viulua lapsesta asti. Kiinnostus metsään kuitenkin johti metsäekonomian opintoihin Helsingin yliopistoon. Posion kansainvälinen ura alkoi jo opintojen aikana. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli YK:lla puumarkkina-asiantuntijan tehtävissä Sveitsissä ja paperiyhtiö Mondin myyntipäällikkönä Itävallassa.

Posio palasi Suomeen 27-vuotiaana. Hän sai mieleisensä työpaikan Metsänhoitoyhdistys Lounametsästä, missä hän työskentelee yksityismetsänomistajien parissa, omilla juurillaan.

Jussi Posio kannustaa nuoria tutustumaan metsäalaan. Lisäpotkua voivat olla vaikkapa osallistuminen Metsävisaan, ammatinvalintaoppaan selailu tai oma kiinnostus luonnontieteisiin, kaupallisiin tehtäviin tai teknologiaan.

Metsävisa-osallistuminen auttaa suomalaisia metsäprojekteja kehitysmaissa

Nainen töissä taimitarhalla Njombessa, Tansaniassa, yhdessä Food and Forest Development Finland -järjestön neuvontakohteista. Kuvassa olevat taimet ovat männyntaimia. Kuva: FFD Finland

Moni suomalainen metsäammattilainen on löytänyt työuransa kansainvälisten tehtävien parista. Esimerkiksi Food and Forest Development Finland -kehitysyhteistyöjärjestön (FFD) suomalaiset metsäasiantuntijat vievät osaamistaan eri puolille maailmaa.

FFD-järjestön metsäneuvonnan tavoitteena on torjua köyhyyttä ja parantaa kehitysmaiden pienmetsänomistajien asemaa. Koulutuksella parannetaan metsänhoidon kestävyyttä ja tuottoa, ja metsänomistajat saavat tuotteistaan oikeudenmukaisen hinnan. Metsistä saatavat tuotteet voivat olla paitsi puuta, myös esimerkiksi hedelmiä tai hunajaa.

Metsävisaan osallistuvat 360 koulua saavat Metsävisan kummiorganisaatioilta yhteisen, aineettoman lahjan. Se annetaan rahalahjoituksen muodossa Food and Forest Development Finland -järjestölle. Lahjoituksella voidaan kouluttaa metsänomistajia eri kehitysmaissa, istuttaa mäntymetsää Tansaniaan tai akaasiaa Vietnamiin tai sillä voidaan ostaa etiopialaiselle metsäosuuskunnalle muuli ja kärry, joiden avulla tuotteet saadaan markkinoille.

Metsävisassa menestyminen voi tuoda osallistujilleen muitakin palkintoja. Koulun voittaja palkitaan kuksalla. 50 oppilasta opettajineen pääsee kaksipäiväiselle finaalimatkalle Helsinkiin. 13 visailijaa voittaa arvontapalkintona kahden viikon kesätyöpaikan metsänhoitoyhdistykseen kotipaikkakunnalleen.


Metsävisa-sivut / på svenska / in English

Food and Forest Development Finland -kehitysyhteistyöjärjestön Metsävisa-sivu / på svenska / in English


Kirjoita kommentti