Näkökulma

Metsäyhdistyksen blogi: Vauhti kiihtyy vaihtamalla – neljä syytä luopua muovipulkasta

Kirjoittaja

Anna Kauppi

Kirjoittaja on Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän johtava asiantuntija, joka tuntee häntäluussaan puunkäytön edut.

Kuvan kelkka liittyy tiiviisti aiheeseen, sillä se on valmistettu DDR:ssä, ja on siten varastoinut hiiltä vähintään lähes kolmekymmentä vuotta. Kuva: Anna Kauppi

Tämä tiedetään: fleecet, muovipullot, muovikassit, kosmetiikkapurnukat ja niiden sisältö vaativat päivitystä. Niiden ympäristöä ja ilmastoa uhkaava muoviraaka-aine voidaan jo nyt vaihtaa biohajoaviin, puupohjaisiin materiaaleihin.

Mutta käsi ylös: kuka on ajatellut luopua pulkasta? Myös sen voi vaihtaa puuhun. Silloin sitä sanotaan kelkaksi, ja vaihtoon on neljä hyvää syytä.

Ilmastonmuutos on jo täällä. Kelkkailu on keskieurooppalaista eikä syyttä. Kun jätetään laskuista Alpit ja ylängöt, esimerkiksi saksalaislapsi näkee lunta talven aikana vain hetken. Kun sitä on sentti, hän rientää mäkeen. Sentti riittää hyvin, jos alla on puujalakset. Myös Etelä-Suomessa on jo nähty lämpimiä talvia. Muovipulkka on jämähtänyt puolimäkeen, ja alkumatkan se on kuorinut rinnettä muovimurut sammaleeseen singoten.

Tiedostava ostaa kestävää. Sininen, punainen, lime ja pinkki – muovipulkka vaihtaa väriä joka talvi, koska sellaisen saa Prismasta kympillä, ja koska edellistalven pulkka on hajonnut viimeistään silloin, kun liian iso aikuinen on yrittänyt sillä hyppyristä. Sen sijaan puukelkka kestää vuosikymmeniä. Aluksi sen voi varustaa selkätuella ja vällyillä, myöhemmin metallijalaksilla. Pitkäikäisyytensä ansiosta se myös sitoo itseensä hiiltä yhtä pitkään kuin puutalo, jonka vintille se lopuksi unohdetaan.

Edelläkävijyys herättää keskustelua. Ensimmäiset, uraa uurtavat puukelkan kiskojat eivät ole mäessä yksin. Okei, lapset katsovat ensin kummeksuen, mutta haluavat sitten kokeilla. Aikuiset puukelkka saa puhumaan. Vaareilla on ollut sellainen lapsena. Yksi muistaa laskeneensa tätinsä kelkalla avantoon asti. Ja sitten kysytään, mistä niitä saa. (Bauhausit ja lidlit, voisitte myydä niitä täällä meilläkin.)

Kingi on se, joka kulkee kovaa. Olympialaisissakin kelkkaillaan. Parhaimmillaan neljä kilpailijaa hyppää trikoissa kelkkaan ja laskee mäkeä yli sadan kilometrin tuntivauhtia. Mallia voi parhaillaan katsoa Pyeongchangista. Myönnetään, kisakelkat eivät enää ole puuta, mutta ei niitä pulkaksikaan kutsuta. Kotimäessä puujalaksisella joka tapauksessa loukutetaan pitempiä pellavia kuin muovisella.

Hauskaa laskiaista!

Kirjoita kommentti