Metso-ympäristötukea enää joka neljännelle hakijalle – vanhat sopimukset samalla viivalla uusien kanssa

Metson avulla yksityiset metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsiensä monimuotoisuutta. Metsänomistaja voi suojella metsäänsä joko määräaikaisesti tai pysyvästi tai luonnonhoitotöiden avulla.

Metsäkeskuksella on täksi vuodeksi vajaa miljoona euroa metsänomistajien kanssa tehtäviin ympäristötukisopimuksiin. Raha on puolittunut viime vuodesta ja sitä riittää enää arvokkaimmille suojelukohteille.

Ilman ympäristötukea voi jäädä myös metsänomistaja, joka haluaisi uusia vapaaehtoisen suojelukohteensa rahoitussopimuksen. Uusittavat ja uudet sopimukset ovat hakemusjonossa samalla lähtöviivalla.

Metso-ohjelman ympäristötukisopimus tehdään metsäkeskuksen kanssa kymmeneksi vuodeksi. Yli 2000 maanomistajan vuonna 2006 solmimat sopimukset päättyvät tänä vuonna. Ne koskevat noin 6000 hehtaaria metsää.

Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntijan Seppo Ollikaisen mukaan hakemusten määrä pysyy vuosittain melko samalla tasolla, tänä vuonna rahassa noin neljässä miljoonassa eurossa.

”Kaksi kolmasosaa hakemuksista on vanhoja uusittavia sopimuksia, kolmannes uusia kohteita”, Ollikainen arvioi. Tyypillinen ympäristötukikohde on hänen mukaansa 2–3 hehtaarin alue eteläisessä Suomessa. Metsänomistaja saa siitä noin 2000 euron korvauksen hehtaarilta.

Koska määrärahat ovat vähentyneet, metsäkeskus myöntää jatkossa ympäristötukea lähinnä runsaspuustoisille ja monimuotoisille kohteille. Ne ovat metsälain määrittelemiä, ekologisesti erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteitä ei saa muuttaa.

”Siten tukea saavat varmimmin runsaspuustoiset, vehreät lehdot kun taas kitumaa ja kalliot jäävät pois tuen piiristä”, Ollikainen sanoo.

Ympäristöministeriöltä 17 miljoonaa euroa

Yhteensä metsäkeskuksella on vuodeksi 2016 merkittyä Metso-rahaa kolme miljoonaa euroa. Kymmenvuotisten ympäristötukisopimusten lisäksi siitä rahoitetaan erilaisia luonnonhoitohankkeita.

Tämä maa- ja metsätalousministeriön kautta tuleva summa on puolittunut viime vuoden kuudesta miljoonasta eurosta. Vuonna 2011 hankkeisiin oli vielä käytössä 11 miljoonaa euroa.

Metso-ohjelma saa rahoitusta myös ympäristöministeriöltä, jonka budjettia myös leikattiin. Parhaimmillaan ely-keskusten kautta kanavoituvia ympäristöministeriön määrärahoja oli käytössä 33,7 miljoonaa euroa vuonna 2014.

”Tänä vuonna summa on noin 17 miljoonaa, vuonna 2019 reilu 10 miljoonaa euroa”, kertoo ympäristöministeriön ylitarkastaja Jani Seppälä.

Metsänomistaja saa ELY-keskusten kautta korvausta metsänsä pysyvästä suojelusta. Vuonna 2015 pysyvästä suojelusta maksettiin korvausta noin 6000 hehtaarille. Vuoden 2019 rahoitus riittää Seppälän mukaan arviolta noin 2000 hehtaarin suojeluun.

Seppälän uskoo, että hakemuksia pysyvään suojeluun olisi myös tulevaisuudessa noin 6000 hehtaarille vuodessa. Niitä saattaa lisäksi lisätä metsäkeskuksen päätös, että se ohjaa yli neljän hehtaarin suojeluhakemukset ely-keskuksille. Valintakriteereitä joudutaankin tiukentamaan lähiainoina myös ely-keskuksissa.

Sekä Ollikainen että Seppälä kehottavat maanomistajia kärsivällisyyteen. Arvokkaita luontokohteita kannattaa edelleen tarjota suojeltavaksi, mutta päätöstä on mahdollisesti odotettava nykyistä kauemmin.

Ollikainen neuvoo metsänomistajia myös palaamaan seuraavina vuosina uudelleen asiaan, mikäli tukipäätös omalle kohteelle on tänä vuonna kielteinen. Tänään julkaistussa tiedotteessa metsäkeskus lupaa olla huhtikuun aikana yhteydessä metsäomistajiin, joiden ympäristötukisopimus on vanhenemassa vuonna 2016.

Vuoden 2025 tavoite vaarassa

Ympäristötuen rahoituksen väheneminen on herättänyt laajasti kritiikkiä. Leikkaukset osuvat samaan hetkeen kuin suunnitelmat puun käytön lisäämisestä, minkä pelätään heikentävän metsän ekologista kestävyyttä.

Lähes 20 metsä- ja ympäristöalan organisaatiota lähetti maaliskuussa vetoomuksen maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle, jotta Metso-ohjelman rahoitusta vahvistettaisiin hallituksen kehysriihessä.

”Ohjelman tavoitteista vuoteen 2025 on saavuttamatta noin puolet ja hallituksen aiempi päätös rahoituksen leikkaamisesta jopa 60–70 prosentilla vaarantaa vakavalla tavalla tavoitteiden saavuttamisen”, vetoomuksessa todetaan.

Hallituksen huhtikuun alussa pitämässä kehysriihessä Metso-rahaa ei kuitenkaan luvattu lisää. Metso-ohjelman nykyinen tavoite on vuoteen 2025 mennessä 96 000 hehtaaria pysyvästi suojeltua metsää. Ympäristötuella sekä luonnonhoitohankkeilla halutaan turvata monimuotoisuutta 82 000 hehtaaria.


Metso-ohjelman kotisivu metsonpolku.fi

Metsäkeskuksen tiedote ympäristötuen keskittämisestä ekologisesti arvokkaimmille kohteille

Metsakeskus.fi: Metsälain 10 §:n perusteella rauhoitetut erityisen arvokkaat elinympäristöt

Vetoomus ministeri Tiilikaiselle Metso-ohjelman rahoituksen vahvistamisesta, 21.3.2016

forest.fi: Suojelurahoitus uusiksi soidensuojelun takia, 23.1.2015


 

Kirjoittaja

Anna Kauppi

Kirjoita kommentti