Tiedote

Muuttuva maailma asettaa haasteita opetukselle – metsä vastaa, kun sinne huudetaan

Kasvatus metsässä -foorumin työpajoissa metsä ja opetussuunnitelmat kohtasivat.

Kasvatus metsässä -foorumi kokosi 140 kasvatusalan ammattilaista ja metsä- ja ympäristöalan toimijaa Anjalaan, Kouvolaan torstaina 15. syyskuuta pohtimaan, millaista osaamista koululaiset tarvitsevat tulevaisuudessa.

Uudet perusopetuksen opetussuunnitelmat otettiin käyttöön kouluissa elokuun alussa. Niissä painotetaan ilmiöpohjaista oppimista ja laaja-alaisten taitojen oppimista ja kehittämistä. Kasvatus metsässä -foorumin työpajat antavat menetelmiä ja ideoita opettajille näiden toteuttamiseen. Mikä olisikaan parempi oppimisympäristö erilaisten ilmiöiden opettamiseen ja opettelemiseen kuin metsä!

Metsillä ja metsien hyödyntämisellä on aina ollut suuri merkitys suomalaisille. Tulevaisuudessa metsien merkitys vain kasvaa, kun siirrytään biotalous- ja kiertotalousyhteiskuntaan, ja etsitään uudenlaisia ratkaisuja monimutkaistuviin haasteisiin. Biotalous antaa suuria lupauksia tällaisten haasteiden selättämisessä. Kouvolan Innovation Oy:n kehittämispäällikkö Vesa Junttila puhui näistä lupauksista ja kertoi, miten biotalous ja kiertotalous on järjestetty Kouvolan seudulla. Entä mitä tapahtuu, kun yhdistetään tiede ja metsä? Suomen tulevaisuus -TV-sarjan tuottaja Nina Pulkkis valotti niitä huikeita ratkaisuja, joita tieteellä on tarjota tulevaisuutemme rakentamisessa.

Metsät merkitsevät paljon myös henkilökohtaisella tasolla. Moni on huolissaan esimerkiksi metsien riittävyydestä biotalousyhteiskunnassa. UPM:n johtaja Timo Lehesvirta kertoi, kestääkö luonnon kantokyky tehostuvan metsien käytön ja miten käy luonnon monimuotoisuuden. Entä miten käy, jos kasvaa täysin luonnottomassa ympäristössä: Minkälaisia ihmisiä lapsista kasvaa, jos heillä ei ole minkäänlaista yhteyttä luontoon? Aiheesta foorumissa  puhui Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Foorumin monipuolisissa työpajoissa opitaan konkreettisia menetelmiä, joilla kasvattajat voivat tukea lasten ja nuorten oppimista uusien opetussuunnitelmien mukaisesti. Esimerkiksi Suomen Metsäyhdistyksen ja NordicEdun yhteisessä työpajassa esiteltiin Aikamatka suomalaiseen biotalouteen -verkko-oppimateriaali, joka voi toimia yläkoulujen monialaisena oppimiskokonaisuutena. Tiedekeskus Pilkkeen Metsäpeliluolassa havainnollistettiin metsien kestävää käyttöä pelin muodossa. Lähes kaikissa työpajoissa ollaan ulkona luonnossa, useassa lisäksi oma kännykkä tai tabletti kädessä – aivan kuten tulevaisuuden kouluissakin.

Foorumin järjestää valtakunnallinen Metsän oppimispolun ohjausryhmä.

Foorumin ohjelmaan voi tutustua Tapahtumat-sivulla

Lisätietoja tilaisuudesta antavat

  • yhteyspäällikkö Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys, 050 351 2416
  • nuorisoviestinnän suunnittelija, Maija Kovanen, Suomen Metsäyhdistys, 045 6575 442

 

Kirjoittaja

Maija Kovanen

Kirjoittaja on nuorisoviestinnän suunnittelija.

Kirjoita kommentti