Näkökulma

Näkökulma: Suomen metsät kestävät kyllä

Kirjoittaja

Hannes Mäntyranta

Kirjoittaja on Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija.

Kuva: Anna Kauppi

”Olen tässä nyt jo useamman kerran kertonut, mikä on ongelma Suomen metsien käytön ekologisen kestävyyden suhteen”, sanoi WWF:n Jussi Nikula huhtikuussa tilaisuudessa, jossa Fortum julkisti bioenergialinjauksensa. ”Vastatakin voisi, mutta tilaisuus ei anna mahdollisuutta”, vastasi MTK:n Anssi Kainulainen.

Näin ajattelin tuolloin itsekin: se ei olisi ollut kohteliasta isäntiä eikä yleisöä kohtaan. Niinpä vastaan tässä.

Nikula perusteli Suomen metsien käytön kestämättömyyttä metsälajien uhanalaisuudella. Perustelu on ymmärrettävä, mutta riittämätön.

Uhanalaistutkimusten avulla kestävyyttä voidaan osoittaa kylmin numeroin, mikä vakuuttaa. Kuten on sanottu, meillä tieto on usein eksaktia, mutta ei välttämättä aina niin oikeaa.

Uhanalaisia on kaikkialla

Ensinnä, uhanalaisia lajeja on kaikkialla. 90 prosenttia metsien uhanalaisista lajeista kykenee elämään talousmetsistä löytyvillä elinympäristöillä – runsas 50 prosenttia lahopuulla ja vajaa 40 prosenttia metsälain määrittelemillä erityisen tärkeillä elinympäristöillä.

Elinympäristöittäin katsottuna uhanalaisongelmat keskittyvät lehtoihin ja harjuihin: puolet metsien uhanalaisista elää lehdoissa ja hiukan toistakymmentä prosenttia harjuilla, mutta niiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain viitisen prosenttia metsäalasta. Suojelukeskustelua taas käydään runsaslahopuustoisista kangasmetsistä.

Mutta eivät uhanalaiset metsälajit välttämättä tarvitse edes metsää. Vuonna 2003 kerrottiin, että järvenpääläiseltä kadulta löytyi hävinneeksi katsottu vanhan metsän laji, hiisipuupistiäinen. Edellisvuonna lieksalaiselta maantieltä löytyi kadonneeksi katsottu perhonen, idänsiilikäs.

Vuonna 1986 Suomesta arvioitiin kadonneen 43 metsälajia. Myöhemmin suurin osa niistä löytyi jälleen. Vuonna 1990 näistä samoista lajeista katsottiin kadonneiksi enää 36, vuonna 2000 määrä oli vähentynyt 21:een ja vuonna 2010 vain 17 lajiin.

Toiseksi, uhanalaisuustieto ei ole eksaktia tietoa, vaan arvio, jossa on monia heikkouksia.

Esimerkiksi kääpien esiintymistä arvioidaan vain elo-syyskuussa, kun käävän näkyviä osia eli itiöemiä on eniten. Mutta itiöemiä esiintyy myös alkukesästä, eikä välttämättä lainkaan samoissa paikoissa.

Arvioijat etsivät itiöemiä sieltä, mistä niitä on löydetty ennenkin. Näin tulee näkyville vain kääpien katoaminen. Jos ne jossakin runsastuvat, se tulee esille korkeintaan sattumalta.

Talousmetsän erityisen tärkeä elinympäristö, suojeltava puro. Kuva: Krista Kimmo
Esimerkki talousmetsän erityisen tärkeästä elinympäristöstä puron ympärillä. Tällaisilla talousmetsän kohteilla elää lukuisia uhanalaisia lajeja. Kuva: Krista Kimmo

Paremman puutteessa arvataan

Käävistä ja sienistä etsitään vain itiöemiä, vaikka ne eivät edes tee niitä joka vuosi. Rihmastoja ei etsitä, vaikka sienten elämä on melkein kokonaan sienirihmastojen elämää.

Ylipäätään uusien elinympäristöjen syntymistä ei uhanalaisarvioissa mietitä. Metsiensuojelutoimien vaikutukset ja muut todelliset metsämuutokset, kuten lahopuun ja suurten puiden määrän kasvu ja metsien jatkuva vanheneminen näkyvät arvioissa vain sattumalta.

Keväällä 2016 julkaistu Suomen lintujen uhanalaisuusarvio totesi töyhtötiaisen kannan romahtaneen, koska luonnontilaisen kaltaiset metsät ja erityisesti lahopuu ovat vähentyneet, ”eikä muita syitä kuin mainitut ole löydettävissä”.

Syy on siis pelkkä arvaus, ja lisäksi huono: laji on vähentynyt 2000-luvulla, jolloin ”luonnontilaisen kaltaiset metsät ja erityisesti lahopuu ovat” vain kasvaneet Suomen metsissä.

Kaikesta tästä johtuu, että esimerkiksi metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson kriteereissä uhanalaisten lajien esiintyminen on aina ollut se viimesijaisin suojeluperuste.

Sitä paitsi: metsäuharit pärjäävät paremmin

Jos monimuotoisuutta kuitenkin halutaan mitata uhanalaisuudella, kattavimmin sitä on selvitetty vuosien 2000 ja 2010 uhanalaistutkimuksissa. Niiden mukaan nimenomaan metsien uhanalaisuus ei ole lisääntynyt tutkimusten välisenä aikana (katso esim: Aino Juslén ym., Application of the Red List Index as an indicator of habitat change, Biodiversity Conservation (2016) 25: 569–585).

Jos kehitys siis oli negatiivinen vuonna 2000, niin kuin useimmat väittävät, uhanalaisuudessa täytyi tapahtua positiivinen käänne ennen vuotta 2010. Kansainväliset sitoumukset luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen lopettamiseksi ennen vuotta 2010 olisivatkin siis Suomen metsien osalta toteutuneet.

Uutinen on positiivinen. Siksi ympäristönsuojelijat ovat vaihtaneet mittaria ja ovat alkaneet laskea lajien uhanalaisuusluokkien muutoksia.

Niitä on enemmän huonompaan kuin parempaan suuntaan. Mutta onko järkevää samaistaa täysin erilaisten lajien luokkamuutokset yhtä arvokkaiksi?

Uuden mittarin suhteen ei myöskään ole kriteeriä, milloin se näyttää positiivista kehitystä.Lisäksi vanha mittari kelpaa edelleen, jos se osoittaa negatiivista kehitystä.

Muun muassa ympäristöjärjestö BirdLifen tiedote maaliskuussa 2016 todisti lintukantojen huonoa kehitystä nimenomaan uhanalaisten lajien osuudella tutkituista lajeista.


Tietoa metsäluonnon monimuotoisuudesta forest.fi-sivulla.


 

12 kommenttia “Näkökulma: Suomen metsät kestävät kyllä” artikkeliin

Riitta Nykänen sanoo:

Hyönteiset osaavat lentää ja eksyvät outoihinkin paikkoihin. Se ei tee niistä yhtään parempia selviytyjiä, eksyneillä on kova kohtalo.

Levittämäsi disinformaatio kauhistuttaa.

Mikä on arvokas laji? Mikä on tarpeellinen laji? Missä tulee vastaan se raja, jolloin monimuotoisuus romahtaa? Käsittelet asiaa vähintään yhtä paljon arvausten varassa kuin moittimasi tutkijat. Ja paljon huolettomammin arvaillen.

Pauli Wallenius sanoo:

Hyvä kirjoitus Hannes. Olen pitkään ihmetellyt näitä uhanalaisselvityksiä ja niiden outoja perusteluja. Suomen metsien biodiversiteetti ja monimuotoisuus on pitkään kehittynyt hyvään suuntaan. Nykyiset metsien käyttö- ja hoitoperiaatteet eivät ole hävittämässä vaan säilyttämässä erityispiirteet. Koko ajan laajeneva metsäala on jäämässä vaille käyttöä.
Minulla on myös kokemus uhareiden esiintymisestä talousmetsissä tehtyjen paikallisten inventointien perusteella. Uhareita löytyy kaikilta metsähehtaareilta useita lajeja.
Nyt olisi aika alkaa kertoa siitä hienosta kehityksestä mikä metsissä on menossa. Positiivisia esimerkkejä mediaan.

Otso Metsäläinen sanoo:

Niin, jos uhanalaislajeja on kaikkialla ja ne menestyisivät myös talousmetsissä niin miksiköhän niitä ei sitten esiinny niissä elinvoimaisina joukkoina? Oletko miettinyt Hannes sitä?
Ei uharilaji tiedä mikä on talousmetsää ja mikä ei. Se elää siellä missä kykenee ja elinvoima riittää ylläpitämään lisääntymiskykyisen kannan suvunjatkamista ja kannan laajenemista ajatellen. EIkä ne kannat talousmetsissä pääsääntöisesti tunnu leviävän. Harhaantuneita tai viimeisiä sinnitteleviä yksilöitä toki voi löytyä monistakin paikoista, mutta elinvoimaisuus löytyy vain suotuisista kasvupaikoista.

Pöyristynyt metsänomistaja sanoo:

Nyt on kyllä niin tietoköyhää tekstiä, että harvoin pääsee todistamaan. Tässä ihan vanhempikin metsänomistaja alkaa jo kummaksua. Oliko tässä yhtään paikkansa pitävää faktaa?

Hannes Mäntyranta sanoo:

Kiitos palautteesta. Riitta Nykäselle sanoisin, että kannattaa lukea rivit eikä niinkään rivien välejä. En ole arvostellut uhanalaiskartoituksia sinänsä. Mielestäni niitä tarvitaan ja ne on varmasti tehty niin hyvin kuin mahdollista, tavoitteet huomioon ottaen. Olihan Suomi ensimmäinen maa maailmassa, joka edes teki näin kattavia selvityksiä.

Mutta on toinen juttu, mihin niitä voi käyttää. Ainoa kannanottoni on, että niitä ei voi käyttää luonnon monimuotoisuuden mittaamiseen. Eikä tämä edes ole minun mielipiteeni, vaan tämän jakavat monet tutkijat ja jopa metsäaktivistit – olkoonkin että juuri monimuotoisuuden mittaamiseen metsäaktivistit uhanalaiskartoituksia julkisuudessa eniten käyttävät.

En ole myöskään asettanut lajeja arvojärjestykseen, koska en osaa enkä käsitä, miksi niin pitäisi tehdä.

Otso Metsäläiselle vastaan, että uhareita ei varmaankaan esiinny elinvoimaisina joukkoina talousmetsissä tai muuallakaan nimenomaan juuri siitä syystä, että ne ovat uhanalaisia. Ja miksi ovat, syitä on selvitetty uhanalaiskartoituksissa. Metsälajien uhanalaisuuteen on monia syitä, joista jotkut johtuvat metsätaloudesta, jotkut muut eivät. Todellakin, uharille ei ole väliä sillä, asustaako se talousmetsässä vai ei. Siksi juuri talousmetsien hoidolla on uhanalaisuuden torjumisessa suuri merkitys. Uhanalaiskartoituksia tehneiden tutkijoiden mukaan esimerkiksi suurin yksittäinen syy sille, että uhanalaisuus ei lisääntynyt metsissä vuosien 2000 ja 2010 välillä, oli talousmetsiin päätehakkuun yhteydessä jätetyt säästöpuut. Se ei siis ollut esimerkiksi tiukasti suojellun metsäalan lisääminen, vaikka sitäkin tapahtui runsaasti niin 2000- kuin 1990-luvullakin.

Väitteisiin siitä, että levitän disinformaatiota ja että tekstissä ei ole sanaakaan totta, on mahdoton vastata. Ehkä olisi parempi sytyttää kynttilä kuin soimata pimeyttä.

Kanhdenkäden vesuri sanoo:

Kyllä on uskomatonta, että edelleen Mäntyranta ja muu ”metsäeliitti” jaksaa puolustaa telaketjulinjaa ja tehometsätaloutta. Olisitte varmaan tyytyväisiä, kun viimeinenkin uhanalainen laji saadaan pois suomen metsistä häiritsemästä kansantalouden tukipylvästä. Mitä H. Mäntyranta kuvittelee saavuttavansa epätieteellisellä ja vastakkainasettelua korostavalla argumentoinnillaan? Luulisi, että tämän tyyppinen keskustelu olisi jäänyt 1970-luvun metsäkiistoihin, mutta ei se taida loppua, ennen kuin viimeisten metsäteknokraattien kiertoaika umpeutuu. Nimim. ”Suuraakkosilla ja 17 huutomerkkiä perään”

Katja Matveinen sanoo:

Keskustelu tuntuu menevän eipäs-juupas -linjalle, mikä on sääli. Olisi hienoa, jos erilaisia näkökulmia esittäviä ei heti leimattaisi, vaan pystyttäisiin keskustelemaan rakentavasti vaikeistakin aiheista. Kyse ei ole telaketjulinjasta ja tehometsätalouden puolustamisesta, eikä disinformaation levittämisestä tai ympäristövastuun puuttumisesta. Jutun punainen lanka on siinä, että uhanalaiset lajit eivät ole hyvä mittari.

Hannes on kirjoittanut näkökulman siitä puolesta, josta puhujaa haukutaan helposti väärällä puolella olevaksi. Ei samaan juttuun kaikkia asioita voi mahduttaa, kun haluaa tehdä kiinnostavan kirjoituksen. On huomattava, että mikään ei ole mustavalkoista.

Kun tuijotetaan yhtä lukuarvoa, metsä jää helposti huomaamatta puilta. Metsäluonnon monimuotoisuus on muutakin kuin uhanalaisia lajeja. Lisäksi luonto on muuttuvainen. Lopulta uhanalaisuuden määrittelyssä kyse on usein arviosta, joka sisältää epävarmuuksia liittyen mm. siihen, mistä lajeja on etsitty. Kriteereistä yksi on hyvin pieni populaatiokoko tai erittäin rajoittunut levinneisyys. Tällaiset lajit voivat olla myös luontaisesti harvinaisia.

Monen uhanalaisen metsälajin tilanne on uhanalaisuusarvion mukaan parantunut. Tämä johtuu pitkälti talousmetsien luonnonhoidon eteen tehdystä työstä, toisin sanoen säästöpuista. 2010 julkastussa Punaisessa kirjassa todetaan myös, että metsälajien uhanalaistuminen on hieman hidastunut. Samaa kertoo Hanneksen esille ottama uhanalaisuusindeksiä käsittelevä tieteellinen artikkeli, vaikka siinä ei olekaan pystytty kaikkia arvioituja metsälajeja ottamaan mukaan.

Yhden prosenttiluvun käyttäminen biodiversiteetin mittarina antaa pelkistetyn kuvan monimutkaisesta asiasta. Esimerkiksi Suomen viimeisimmässä raportissa kansainväliselle biodiversiteettisopimukselle todetaan, että kivennäismaiden metsät peittävät 46 % maapinta-alasta ja 36 % Suomen koko pinta-alasta. Niissä elää noin 42 % kaikista hyvin tunnetuista lajeista ja 36 % kaikista uhanalaista lajeista. Noin 9 % arvioiduista metsälajeista on uhanalaisia. Uhanalaisuusarvioinnissa siis metsät tarkoittavat kivennäismaiden metsiä, turvemaita ei tähän ole laskettu mukaan. Ovatko nuo lukuarvot vähän vai paljon ja mihin niitä suhteutetaan?

Pitäisi päästä prosenttiarvioita pidemmälle ja tarkastella sitä, millä toimin monimuotoisuutta voitaisiin parhaiten turvata. Kun lajeista puhutaan, minulla on monesti ollut mielessä jäkälät, joiden uhanalaisuus lisääntyi 2000 arvioinnista 2010 arviointiin. Mitkä ovat todelliset syyt niiden uhanalaistumiskehityksen taustalla ja mitkä toimet niihin purisivat parhaiten?

Maailma on muuttunut metsäkiistojen ajoista, joskin vastakkainasettelu tuntuu nousevan jälleen. Metsäalalla on halu ja kykyä tehdä asioita entistä paremmin ja kehittää toimintaansa koko ajan. Metsien käytön kestävyys on kokonaisuus, joka sisältää kaikki kestävyyden elementit: taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden. Kyse on eri elementtien välisestä tasapainosta.

Lintulaskija sanoo:

Linnut on Suomen lajiryhmistä parhaiten tunnettu ja niitä pidetään hyvänä biodiversiteetin indikaattorina (http://www.birdlife.org/datazone/sowb/casestudy/79). Metsälintujen taantuminen Suomessa on hyvin tunnettu ja dokumentoitu ilmiö. Kirjoituksessa mainitun tuoreimman uhanalaisuusluokituksen lisäksi metsälintujen ahdingosta kertoo esimerkiksi tämä tuore tutkimus: http://www.birdlife.fi/ornisfennica/pdf/2015/of_92_187-203.pdf, josta Ylen uutinen: http://yle.fi/uutiset/yleiset_metsalinnut_vahenevat_etelaisessa_suomessa/8508451. Lainaus Yleltä: ”Mitä enemmän laji suosii varsinaista metsää suhteessa pensaikkoihin ja avohakkuisiin, sitä voimakkaammin laji on taantunut. Varttuneita metsiä suosivat lajit vähenivät tutkimusjakson aikana noin viidenneksellä. Esimerkiksi sirittäjällä ja hömö- ja töyhtötiaisella taantuminen on ollut kuitenkin huomattavasti voimakkaampaa.”

Pauli Wallenius sanoo:

Kuten Hanneskin kirjoituksessaan totesi niin näiden lintulajien suosima metsäympäristö on lisääntynyt tuona aikana, jolloin runsauden väheneminen on todettu.
Mielenkiintoisen kommentin esitti pari vuotta sitten Pentti Linkola tilaisuudessa, jossa lintujen uhanalaisuutta pohdittiin. Hän totesi, että metsätaloudella ei ole todennäköisesti merkitystä lintujen runsauteen, koska sama runsauden väheneminen on todettu täysin koskemattomissa Siperian metsissäkin. Hänen mukaansa täytyy olla jokin muu globaali muutos joka vaikuttaa joidenkin lajien runsauteen.
Itse uskon siihen että nykyiset lait ja metsien käsittelyperiaatteet eivät vaaranna tai vähennä monimuotoisuutta vaan vievät kehitystä parempaan suuntaan.
Suomessa on todella mahtavat metsät kaikkiin erilaisiin käyttötarpeisiimme.

Virpi Sahi sanoo:

Tämä on suunniteltua viestintää, siis ei edes pamfletti ja kaukana myös tieteen popularisoinnista, vaikka sitä yrittää jäljitellä. Oikea kysymys on: Mihin tällaista suunniteltua viestintää tarvitaan vuodesta toiseen, kuka sen maksaa ja miksi?

Hannes Mäntyranta sanoo:

Kunpa olisikin. Mutta ei metsäsektori kykene läheskään sellaiseen suunnitelmallisuuteen viestinnässään kuin ympäristöjärjestöt ja jotkut alan virkamiehet. Jälleen tulee mieleen, että kannattaisi ehkä lukea rivit eikä rivien välejä.

Ulla-Maija Liukko sanoo:

Eliölajien uhanalaisuusarviointi on yksi ja aivan kelvollinen monimuotoisuuden mittari. Se ei kuitenkaan yksin riitä, enkä usko kovinkaan monen asiaan paneutuneen niin edes väittäneen. Suomalaisia biodiversiteetti-indikaattoreita on koottu esimerkiksi Luonnontila.fi sivustolle ja siellä on kaksikymmentä metsiin liittyvää indikaattoria.
http://www.luonnontila.fi/fi/etusivu/

Kirjoita kommentti