Metsäyhdistyksen blogi: Suhteessa metsään


Kirjoittaja vastaa Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnästä.

Olen alkutalven aikana keskustellut monien erilaisissa järjestöissä ja yrityksissä työskentelevien ihmisten kanssa metsäsuhteesta. Yllättävää oli, että moni puhui ennemminkin luonto- tai ympäristösuhteesta. Kuitenkin metsät muodostavat suomalaisille pitkälti sen luontoelementin, johon ihmiset ympäristösuhteensa luovat. Siksi on tärkeää puhua juuri metsäsuhteesta, joka on nostettu myös kansalliseen metsästrategiaan.

Kaikissa tärkeissä suhteissa on mukana tunne. Niin myös metsäsuhteessa. Nyt paljastan, mitä itselleni tapahtui hiljattain metsässä.

Kävelin Linlon ulkoilualueella Kirkkonummella. Muutaman vuoden takaisen myrskyn jäljiltä suuria kuusia makasi maassa ja toisiinsa nojaten. Polun yli kaatuneet puut oli katkottu, jotta virkistäytyjien liikkuminen olisi helpompaa. Hetken kuljettuani saavuin nuoremman, noin kolmekymppisen kuusikon äärelle. Siinä puusto oli niin tiheää, ettei sen alla kasvanut mitään – ainakaan näkyvää. Suuri osa kuusista oli kuivunut pystyyn tai hyvän matkaa kuivumassa.

Yleensä metsä rauhoittaa mieltäni, mutta tällä kertaa sisälläni kuohahti.

Tuulenkaatokuusikossa moni järeästä lahopuusta riippuvainen laji pääsee lisääntymään. Mutta nuoressa metsässä en keksinyt yhtään tunne- tai järkisyytä, miksi se oli jätetty ja päästetty tähän tilaan. Eikö puustoa olisi kannattanut harventaa ulkoilun, marjastuksen, sienestyksen tai hiilipäästöjen vuoksi? Ihmettelin omaa tunnereaktiotani. Kuitenkin, kuten monesti metsässä tapahtuu, sain oivalluksen: tämäkö on se tunne, joka valtaa jonkun toisen päätehakkuun tai nuoren taimikon äärellä?

Totisesti sillä hetkellä olisin kaivannut seuraani jonkun toisella tavalla kokevan keskustelemaan kanssani. Haluaisin tietää, miten joku muu kokee kuvailemieni metsien estetiikan ja millaisilla asioilla hän perustelee niiden tilan. Ajatusten vaihto auttaisi ymmärtämään, jopa hyväksymään näkemäni.

Kokemani kumpuaa metsäsuhteestani. Olen innokas metsässä liikkuja ja keräilijä. Minulla on siis, kuten monella muullakin suomalaisella, virkistys- ja vapaa-aikasuhde metsään. Sen lisäksi minulla on siihen myös työsuhde. Tieto, arvot, kaikki eri tapani olla ja toimia metsässä vaikuttavat metsäsuhteeseeni. Uusi harrastus metsästys on saanut katsomaan metsiä jälleen uudesta vinkkelistä.

Ilona Hankonen esitti Vuosilustoon kirjoittamassaan artikkelissa mielenkiintoisen näkemyksen metsäympäristön kokemisesta. Sen voisi tiivistää näin: Metsä- tai ympäristöviranomainen näkee metsän työssään resurssina – yhtä hyvin raaka-aineena, virkistysympäristönä tai suojelukohteena. Mutta arjessaan suuri osa meistä näkee sen paikkana.

Paikka on erityinen, tuttu ympäristö, joka on saanut henkilökohtaisia merkityksiä ja joka avautuu kokijalleen ajan kuluessa, määrittelee Hankonen. Kun metsiä käsitellään, paikka voi hävitä tai sen ilmapiiri muuttua. Tästä aiheutuu menetyksen tunne. Siten paikkasuhteen tunnistaminen metsän käytön suunnittelussa voisi vähentää konflikteja ja edesauttaa metsien käytön hyväksyttävyyttä. Metsäsuhde voisi olla jopa metsäalan voimavara.

Kuulin hiljattain tarinan perinteisestä metsäretkestä. Metsänomistaja esitteli metsiään vierailijoille. Tavanomaisten kohteiden lisäksi hän kertoi paikasta, jossa hän käy vaimonsa kanssa lempimässä. Tämä tärkeä paikka sijaitsee ruotsalaisessa metsässä.


Metsäyhdistys haastaa sinut pohtimaan metsäsuhdettasi. Keräämme verkkosivuillemme vuoden aikana itsenäisen Suomen kunniaksi 100 syytä mennä metsään. Kerro meille omasi!

Sata syytä mennä metsään


 

Kirjoita kommentti