Tulevaisuuden Suomi on kestävä ja vastuullinen – pääministeri otti vastaan nuorten Bioaika-vision

Bioaika-visio. Kuva: Metsähallitus|Bioaika-vision ojensivat pääministeri Juha Sipilälle Lapin lukiolaisten liiton tuleva puheenjohtaja Oskari Mattinen ja Lapin ammattikorkeakoulussa metsätalousinsinööriksi opiskeleva Maisa Hirvilammi. Kuva: Vilma Issakainen

Jos nuoret saisivat päättää, Suomi olisi vuonna 2117 kansainvälinen ja demokraattinen maa, jossa on kunnon talvi ja lentäviä autoja. Bioaika-kiertueella syntyneen vision otti tänään vastaan pääministeri Juha Sipilä.

”Vedetään mukaan vielä ilmainen koulutus”, totesi pääministeri Juha Sipilä tänään Helsingin Narinkkatorilla tutustuessaan biotaloudesta kertovaan tiedekeskukseen ja sen visiokoneeseen. Koneen tarjoamista kymmenistä sanoista ministeri valitsi myös muun muassa korkean koulutustason ja bioenergian kuvaamaan tulevaisuuden Suomea.

Visiokoneessa Bioaika-näyttelyn vieraat saavat valita sanoja, jotka kuvastavat heidän toiveitaan tulevasta. Suosituimmista sanoista syntyi tulevaisuuden visio, jonka luomiseen on ottanut osaa kymmeniä tuhansia nuoria ympäri Suomen. Bioaika-rekka on vieraillut yhteensä sadalla paikkakunnalla kertomassa biotalouden mahdollisuuksista suurien globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa.

Visiokoneen sanapilven keskiöön nousivat muun muassa kansainvälisyys ja jätteettömyys, mutta myös sisu, toivo ja suvaitsevaisuus. Tärkeiksi asioiksi nousi myös hyvinvointiyhteiskunnan saavutuksia, kuten kouluruoka ja äitiyspakkaus. Saasteettomuutta ja kimppakyytejä pidettiin tulevaisuudessa tärkeinä.

”Nuoret ottivat visiokoneen tosissaan ja pohtivat isoja, oikeita asioita. Tulevaisuuteen kuuluu robotiikka, mutta ennen kaikkea kestävyys ja vastuullisuus”, toteaa Metsähallituksen ja Bioaika-hankkeen yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala.

Metsäalan Suomi 100 -lahja nuorille

Tiedekeskusrekassa suomalaista biotaloutta esitellään laajasti. Näyttelyssä voi esimerkiksi tutustua uusimpiin puupohjaisiin keksintöihin, pohtia luonnonvarojen kestävää käyttöä ja vierailla virtuaalimetsässä. Lisäksi pysähdyspaikkojen paikalliset biotalouden osaajat ovat esitelleet toimintaansa rekan ympärille pystytetyllä Bioaika-torilla.

Bioaika-visio. Kuva: Metsähallitus
Tälläinen on nuorten mielestä hyvä tulevaisuuden Suomi. Voit klikata kuvan suuremmaksi. Kuva: Metsähallitus

Tiedekeskuksen tavoitteena on ollut luoda paikka, jossa biotalouden mahdollisuudet ja innovaatiot ovat askeleen lähempänä, kun niitä pääsee kokeilemaan.

Bioaika-tapahtumakiertue on metsäalan yhteinen Suomi 100 -lahja maan nuorisolle. Sen on toteuttanut Tiedekeskus Pilke yhdessä Tiedekeskus Tietomaan kanssa. Kiertueen päärahoittajat ovat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö.

Bioajan tärkeimmäksi kohderyhmäksi valittiin nuoret, sillä heidän valintansa ovat ratkaisevia biotaloustulevaisuuden rakentamisessa. Tapahtumakiertue vieraili syksyllä 2017 yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Lisäksi rekka poikkesi kesällä tapahtumissa, kuten Porin Suomi-Areenalla ja Seinäjoen maatalousnäyttelyssä.

Bioaika-tapahtumassa voi vierailla Helsingin Narinkkatorilla vielä 4.–5. sekä 9.–10. joulukuuta.


Bioaika-tapahtumakiertue

forest.fi 6.7.2017: Kesän kiinnostavin näyttely kulkee pyörillä – Tiedekeskusrekka on lastattu biotalouden innovaatioilla


Kirjoita kommentti