Yli neljä viidestä puusta on luontaisesti syntynyt

Harvennushakkuu. Kuva: Krista Kimmo

Valtakunnan metsien 11. inventoinnissa on selvitetty ensi kertaa myös luontaisesti syntyneiden puiden osuutta talousmetsien metsä- ja kitumailla. Osuus on huomattavan suuri, olkoonkin, että uuden metsän perustaminen viljellen – siis istuttamalla tai kylvämällä – on 41 prosenttia.

Loput metsät on perustettu luontaisen uudistamisen menetelmin, missä uudet puut syntyvät metsään päätehakkuun yhteydessä kaatamatta jätettävistä siemenpuista.

Kun luontaisesti syntyneiden puiden osuus lasketaan puuston kokonaistilavuudesta, inventoinnin mukaan metsä- ja kitumaan puustosta 84 prosenttia on maastossa tehdyn luokituksen mukaan luontaisesti syntynyttä ja 16 prosenttia istutettua tai kylvettyä. 0,6 prosentin osalta luokittelu on epävarma.

Runkoluvusta laskettuna luontaisesti syntyneiden puiden osuus on tätäkin suurempi, 91 prosenttia.

Inventoinnin maastotyöt tehtiin vuosina 2009 – 13. Niiden perusteella puuston vuotuinen kasvu varmistui 105,5 miljoonaksi kuutionmetriksi. Seuraavan, 12:nnen inventoinnin jo aloitettujen töiden perusteella kuitenkin tiedetään kasvun nousseen jo 110 miljoonaan kuutiometriin.

12:nnen inventoinnin perusteella tiedetään myös, että metsien monimuotoisuudelle tärkeän lahopuuston määrä lisääntyy edelleen Etelä-Suomessa, mutta vähenee Pohjois-Suomessa – missä määrä kuitenkin on kahdeksan kuutiota hehtaaria kohti, kun se Etelä-Suomessa on 3,8 kuutiota.


Luonnonvarakeskusken tiedote Valtakunnan metsien 11:nnesta inventoinnista


 

Kirjoita kommentti