Luonnon monimuotoisuus

Monimuotoisuuden turvaaminen on muutakin kuin tiukkaa suojelua

Suomalaismetsien luontoarvoja on suojeltu paljon poistamalla ekologisesti arvokkaita metsäalueita talouskäytöstä. Tällaisten tiukasti suojeltujen metsien määrällä ja osuudella metsäpinta-alasta mitattuna Suomi on aivan Euroopan kärjessä.

1990-luvulla suojelulinjaa täydennettiin ja nykyisin myös talousmetsien hoidossa kiinnitetään entistä enemmän huomiota luonnon monimuotoisuuteen. Ajatuksena on, että mitä pehmeämmin talousmetsiä käsitellään, sitä vähemmän niitä jatkossa tarvitsee siirtää tiukkaan suojeluun.

Linja ei ole ollut turha. Esimerkiksi vuonna 2010 julkistetun uusimman uhanalaiskartoituksen mukaan uhanalaisten lajien osuus kaikista tutkituista lajeista on kääntynyt laskuun ja metsälajien uhanalaisuus on kehittynyt suotuisammin kuin muiden elinympäristöjen lajien. Tutkijoiden mukaan suurin yksittäinen syy parempaan tilanteeseen on se, että päätehakkuiden yhteydessä talousmetsiin on alettu jättää pystyyn niin sanottuja säästöpuita.

Seuraava uhanalaiskartoitus on tarkoitus tehdä niin että se valmistuu vuoden 2020 aikana.

Hallitus päättää suojeluohjelmista

Tiukkaa metsiensuojelua on toteutettu Suomessa erityisten suojeluohjelmien kautta. Suojeluohjelmat perustuvat valtioneuvoston päätökseen, jossa on rajattu suojeltavat alueet.

Käytännössä kaikki nämä alueet on poistettu talouskäytöstä heti valtioneuvoston päätöksen jälkeen, mutta suojelluiksi ne on katsottu vasta kun alueet on lunastettu valtion omistukseen tai niille on perustettu yksityinen suojelualue. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti näiden alueiden hankinta pyrittiin saattamaan loppuun vuoden 2009 loppuun mennessä, mutta siinä ei onnistuttu.

Tuolloin tavoite asetettiin vuoden 2014 loppuun. Vanhoista suojeluohjelmista oli vuoden 2013 alussa yhä toteuttamatta noin 10 000 hehtaaria, mutta vuoden 2015 loppuun mennessä lunastamattomia alueita oli arvioiden mukaan jäljellä vielä noin 6000 hehtaaria.

Tiukan suojelun alueet sijoittuvat Suomessa usein syrjäseuduille ja vähätuottoisiin metsiin Pohjois- ja Itä-Suomeen. Suurimmat puutteet suojelussa löytyvät Etelä-Suomesta. Silti Etelä-Suomessakin tiukan suojelun osuus on suurempi kuin useimmissa Euroopan maissa keskimäärin.

Metso-ohjelmalla vapaaehtoista suojelua

Talousmetsien luontoarvoja suojellaan monin tavoin. Esimerkiksi metsälaki määrittelee monenlaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä.

Näiden usein pienialaisten kohteiden ominaispiirteitä ei saa metsänkäsittelyllä heikentää. Tämä tarkoittaa käytännössä käsittelykieltoa. Esimerkiksi metsässä sijaitsevan lähteen ympäristö säästetään hakkuissa. Tapion tekemät hyvän metsänhoidon ohjeet ohjaavat ottamaan huomioon luontoarvot lain vaatimuksiakin paremmin.

Vuonna 2014 hyväksyttiin Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson jatko vuoteen 2025 saakka. Sen tavoitteena on ennen kaikkea Lounais-Lapin ja Kainuun sekä niiden eteläpuolisen Suomen monimuotoisuuden kohentaminen. Ohjelma perustuu metsänomistajan vapaaehtoisuuteen.

Lähes kaikki Suomen metsät on sertifioitu

Suomen talousmetsistä lähes 90 prosenttia on sertifioitu PEFC- järjestelmän (Programme for Endorsement of Forest Certification) mukaan. Sertifioinnin kriteerit ovat muita säädöksiä selvästi tiukemmat, minkä johdosta voi sanoa, että sertifiointi käytännössä määrittelee Suomen metsänhoidon tason.

Metsäsertifioinnilla muun muassa parannetaan metsäekologian tilaa monin tavoin. Juuri metsäsertifiointi esimerkiksi määrää, että metsään on päätehakkuun yhteydessä jätettävä säästöpuita.

Metsäsertifiointi on metsänomistajalle vapaaehtoista. Suomessa on myös toisen kansainvälisen järjestelmän eli FSC:n mukaan (Forest Stewardship Council) mukaan sertifioituja metsiä. Niitä on noin kuusi prosenttia talousmetsien pinta-alasta.

Lähteet: Metsäntutkimuslaitos, maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Suomen PEFC, Suomen FSC.

Päivitetty 14.1.2016


Luonnon monimuotoisuuteen liittyviä graafeja forest.fi:ssä