Metsäpäivät 2017 herätti keskustelua metsien kestävästä käytöstä

Suomen Metsäyhdistyksen huomionosoitusten saajat 2017. Kuva: Erkki Oksanen|Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä avasi jo 89. kerran järjestettävät Metsäpäivät. Kuva: Erkki Oksanen|St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen kertoi Metspäivien avajaisissa, kuinka aavikoiden metsitämisellä voidaan vaikuttaa ilmastokatastrofiin. Kuva: Erkki Oksanen

Metsien käyttö on ratkaisu, muistutettiin metsäalan syksyn ykköstapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa tänään. Suomen Metsäyhdistyksen jo 89. kerran järjestämille Metsäpäiville osallistui lähes 500 metsäalan asiantuntijaa ja ammattilaista.

St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen esitteli Metsäpäivien avajaisyleisölle suunnitelmansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hän haluaa metsittää aavikoituneita alueita ja sitoa siten hiilidioksidia ilmasta maaperään.

Parhaimmillaan hanke myös lisäisi viljelyä kuivilla alueilla, antaisi paremmat elinmahdollisuudet paikalliselle väestölle ja jarruttaisi ilmastopakolaisuutta.

Anttonen asettaa tavoitteeksi metsittää ja viljellä 85 prosenttia Saharasta. Tavoite ei hänen itsensäkään mukaan ole välttämättä realistinen, mutta voi saada hankkeen liikkeelle.

St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen kertoi Metsäpäivien avajaisissa, kuinka aavikoiden metsittämisellä voidaan vaikuttaa ilmastokatastrofiin. Kuva: Erkki Oksanen

”Teknologia tähän on jo olemassa, ja öljy-, hiili- ja maakaasuyhtiöt ovat ne, jotka tämän pystyvät maksamaan”, Anttonen sanoi Metsäpäivien avajaisissa torstaina.

”Joten eiköhän ruveta istuttamaan metsää”, hän totesi.

Ministeri Leppä muistutti tutkimuksen merkityksestä metsäalalle

Myös Metsäpäivät avannut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kehotti metsäalan ammattilaisista ja asiantuntijoista koostuvaa yleisöä metsänhoitoon – tosin kotimaassa. Hän muistutti, että metsien kestävä käyttö perustuu paitsi investointeihin ja innovaatioihin, myös taimikonhoitoon.

”Meidän taloutemme nousun taustalla on ehdottomasti metsäalan investoinnit”, ministeri totesi. ”Me haluamme olla edelläkävijä biotalouden ja kiertotalouden alalla, ja se syntyy tekemällä ja yhteistyöllä.”

Leppä korosti myös suomalaisen pitkäaikaisen ja ajantasaisen tutkimuksen merkitystä metsäalalle. ”Meidän tutkimuksemme, osaamisemme ja koulutuksemme on pidettävä kunnossa, jotta me pystymme perustelemaan pohjoista metsätaloutta, joka ei ole se valtavirta Euroopassa mutta meille äärimmäisen tärkeä.”

”Metsistä on moneksi, metsä on ratkaisu ja sen eteen me kaikki yhdessä teemme töitä.”

Ansiomerkit viidelle vaikuttajalle ja Bioaika-kiertueelle

Suomen Metsäyhdistys palkitsi Metsäpäivillä huomionosoituksin vaikuttajia heidän metsien ja niiden käytön hyväksi tekemästään työstä.

Kultaisen ansiomerkin sai tänä vuonna Metsämiesten säätiön puheenjohtaja Ilpo Tikkanen. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin taiteilija Ilona Ristalle, toimittaja Vesa Martikaiselle, tutkimusprofessori Antti Asikaiselle ja lehtori Jukka Talvitielle.

Ansioplaketin yhdistys antoi Metsähallituksen Tiedekeskus Pilkkeen toteuttamalle Bioaika-kiertueelle, joka on metsäalan yhteinen hanke satavuotiaan Suomen kunniaksi, ja joka pysähtyy vuoden 2017 aikana sadalla paikkakunnalla kertomassa nuorille biotalouteen perustuvasta tulevaisuudesta.

Lisätietoa: Anders Portin, toiminnanjohtaja, Suomen Metsäyhdistys, p. 040 586 6179, anders.portin@smy.fi

Suomen Metsäyhdistyksen huomionosoitusten saajat 2017: Ilpo Tikkanen, Ilona Rista, Antti Asikainen, Jukka Talvitie sekä Bioaika-hankkeen Kristiina Vuopala ja Heikki Hepoaho. Kuva: Erkki Oksanen

Suomen Metsäyhdistyksen puheenjohtaja Eeva Hellström: Tervetuloa Metsäpäiville

Metsäpäivät 2017: Suomen Metsäyhdistyksen ansiomerkin sai viisi metsäalan vaikuttajaa – ansioplaketti myönnettiin Bioaika-kiertueelle

Lue lisää Mika Anttosen hankkeesta huomenna forest.fi-verkkolehdestä


 

Kirjoita kommentti