Metsäyhdistyksen blogi: Kesätyöviikko Metsäyhdistyksessä


Kirjoittaja voitti kesätyöpaikan Metsävisan arvonnasta. Viikon kesätyöjaksosta hän vietti Suomen Metsäyhdistyksessä ja toisen viikon MTK:ssa.

Kaikki alkoi talven ja kevään vaihteessa, kun opettajani ilmoitti luokkamme osallistuvan Metsävisaan. Täytin kilpailulomakkeen todeten aiheiden olleen joko entuudestaan tuttuja tai juuri tunneilla käsiteltyjä.

Visan olin jo ehtinyt unohtaa ja ehdin matkata Berliiniin vaihtoon. Siellä majaillessani sain tiedon, että voitin koulumme visailun.

Pian sain myös ilmoituksen kesätöiden mahdollisuudesta: viikoksi Suomen Metsäyhdistykselle ja viikoksi MTK:lle.

Kirjoittaja Vilma Mantere (vas.) oli pääkaupunkiseudun kouluyhteistyöryhmän mukana suunnittelemassa Espoon koululaisten metsäviikkoa. Kuva: Anne Turunen

Otin työt vastaan ja jäin odottamaan kesää

Saapuessani ensimmäistä kertaa toimistolle, sain esittelykierroksen kesätyön ohjaajaltani Anne Turuselta. Tämän jälkeen käytiin läpi työviikkoa ja työsopimusta.

Pian alkoi viikkopalaveri, johon pääsin mukaan esittelemään itseni ja seuraamaan palaverin kulkua.

Palaverin perään alkoi toinen palaveri, mutta minä aloitin sillä välin metsäaiheisten julisteiden rullaamisen. Aikani rullailtuani ja lounastauon päätteeksi autoin tavaroiden roudaamisessa kellariin.

LUMA-messuilla

Sitten alkoi matkani Otaniemeen, Aalto-yliopistolle.

Paikanpäällä oli LUMA-messut, luma-aineiden opettajille suunnattu tapahtuma.

Metsäyhdistyksellä oli pöytä, jossa esiteltiin puutuotteiden kirjoa, lukiolaisten yliopistokurssia ja opetusvideoita. Messuilla minut vastaan otti Sirpa Kärkkäinen ja toimin hänen kanssaan pöydän luona.

Pöydän takana esittelin myös hiukan Metsävisaa sekä järjestelin puutuotelaatikon visuaalista ilmettä.

Pakkausurakka ja metsätietojen testausta

Tiistaiaamuna saavuttuani toimistolle tutustuin Stadin ammattiopiston opiskelijaan, joka oli harjoittelussa Metsäyhdistyksellä. Pakkasimme yhdessä korttisettejä, jutun luistaessa.

Lounastauolta palattuani lähtivät harjoittelija ja Anne metsään ja itse jatkoin vielä hetken korttien parissa.

Sitten Suvi Pessala teetätti minulla tutkimusta ikäisteni tietotasosta tulevan koululaisten metsäviikon ohjelmaan liittyen.

Sain aiheita, joista pyrin kertomaan mitä osasin/muistin. Kävimme aiheet läpi ja opin uutta vanhan pohjan täytteeksi.

Mieleen muistuneita tietoja koskien metsätyyppejä, fotosynteesiä ja ilmastonmuutosta. Kuva: Vilma Mantere

Mainoksen suunnittelua ja läksiäisjuhla muun urakoinnin ohessa

Keskiviikko alkoi kassisettien pakkaamisella metsäviikkoa varten. Homma sujui jouhevasti.

Sen jälkeen aloitin laminointiurakan. Leikkasin ja laminoin metsäviikon rasteihin tarvittavia materiaaleja.

Sitten aloin suunnitella mainosta Partio-lehteen. Mainoksen aiheena oli Metsävisa.

Mainoshomma keskeytyi kuitenkin jonkin ajan kuluttua, sillä oli aika osallistua vanhan työntekijän läksiäisiin. Olin mukana seuraamassa meininkiä ja nauttimassa mansikoita.

Maastopäivä

Torstaina päiväni alkoi Vantaankosken asemalta, sillä oli maastopäivä. Kävimme porukalla läpi syksyllä järjestettävän koululaisten metsäviikon reitin ja mitä rasteilla tulisi tapahtumaan.

Reitin läpikäytyämme suuntasimme buffeeseen syömään. Syötyämme palasimme Annen ja Stadin ammattiopiston harjoittelijan kanssa metsään. Kellotimme metsäviikon rastien välisiä matkoja ja keskustelimme harjoittelijan tulevasta hommasta, joka liittyy metsäretkien turvallisuusasioihin.

Vielä yksi päivä toimistolla

Viikon päätteeksi hommiini kuului tämän blogin kirjoittaminen sekä lehtimainoksen mahdollisimman pitkälle saattaminen.

Näin viikon täällä vietettyäni voin sanoa oppineeni uutta ja saaneeni hyödyllistä kokemusta työelämästä. Viikko on ollut hauska ja mielenkiintoinen, monipuolisine työtehtävineen.

Kiitos kaikille kuluneesta viikosta! 🙂

Kirjoita kommentti